Monday, 12 November 2012

Stocking up...

Tehtiin viikonloppuna jääkaapin ja kaappien täydennysoperaatio (aka kolmen tunnin kauppareissu). Meillä on jäsenyys Costcoon, ja käydään siellä noin kerran parissa kuukaudessa. Sieltä kun saa tukkupakkauksina ihan kaikkea mitä tarvitsee, ainut mitä ei sieltä osteta on hedelmät, vihannekset ja liha.
Eli jotta saadaan kaikki tarvittava on meidän käytävä kolmessa eli kaupassa. Ensin ajettiin kaupungin pohjoispuolelle maatilalle. Me ei osteta lihaa enää marketeista, koska niistä ei ikinä tiedä kuinka tuoretta se on. Olemme alkaneet ostamaan suoraan teurastamolta ja voin sanoa, että liha maistuu paljon paremmalta. Nyt ostettiin 6 kiloa naudanlihaa ja 4 kiloa kanaa.
Sitten Costcoon ja sen jälkeen Superstoreen. Nyt on kaapit täynnä ainakin kaksi kuukautta. Rahaa meni noin 250 dollaria. Mutta nyt ei tarvitse kaupasta pitkään aikaan muuta kuin maitoa, hedelmiä ja vihanneksia.
 
Osa ostoksista. 18 kilon riisisäkki kestää kyllä vähän kauemmin kuin pari kuukautta.

 
Meillä on tehty muutos ruokavalioon sen osalta, että en osta mitään, missä on yli 10% sokeria (siis päivän suosituksesta). Poikkeuksena kuitenkin esim. rusinat ja hedelmät, jossa on sokeria luonnostaan yli tämän määrän. Eli en osta enää jogurtteja, mehua ja joitakin muroja. Vaihtoehtona meillä on luonnonjogurttia marjojen tai omenasoseen kanssa. Kyllä täällä voi syödä terveellisesti, kun vain tietää mitä ostaa.

Eilen taas muistui mieleen viime keväinen ostosreissu. Olin viimeisilläni raskaana ja lähdimme Costcoon, jonne on noin puolen tunnin ajomatka. Kun olimme valmiita aloimme pakkaamaan tavaroita autoon. Mies avasi takaluukun ja lastasimme tavarat sinne. Takaluukku kiinni ja oli aika lähteä kotiin. Mutta missä on auton avaimet? Mies sanoi, että laittoi ne takaluukkuun. En ensin uskonut, koska hän yleensä yrittää huiputtaa tällä tavalla. Mutta totta se oli. Auton ovet olivat lukossa ja takaluukun saa auki vain auton sisältä. Siinä ei auttanut muu kuin miehen lähteä kotiin bussilla hakemaan vara-avaimia ja meidän oli odotettava häntä. Oli vielä sunnuntai, ja bussit kulkivat harvoin. Ja kotiin päästäkseen hänen oli mentävä kahdella eri bussilla plus yksi junamatka. No, aika lähellä oli Ikea ja päätimme kävellä sinne odottamaan. Lapsilla oli kyllä kivaa. Itselläni ei niinkään, ja kun mies soitti kahden tunnin kuluttua kotiin päästyään, että ei löydä vara-avaimia mistään, olin suoraan sanottuna räjähdyspisteessä. Onneksi avaimet sitten lopulta löytyivät, mutta kesti vielä noin kolme tuntia ennen kuin mies pääsi takaisin. Tämän viiden tunnin Ikeassa oleskelun jälkeen en ole käynyt siellä kertaakaan. Kaiken lisäksi kotiin päästyämme huomasin, että olin kadottanut pankkikorttini jossain tällä matkalla. Never again.

3 comments:

  1. Voi kauhistus mikä ostosreissu!

    Ja on teillä siellä halpaa! Me ei käydä tukkukaupoissa, monesti kyllä mietin et pitäiskö hommata jäsenyys, costcokin löytyis 10 min matkan päästä. Mutta meillä menee kahdessa viikossa tuommoinen summa ruokakauppaan!

    Löysin sun blogin tässä muutama päivä sitten ja kiva on lukea :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, kiva blogi sullakin, lisäsin lukulistalle ;-)
      Meillä on jäsenyys kannattanut. Siinä säästää jo senkin takia, koska kaupassa ei tarvi käydä niin useasti. Sieltä kun tulee aina ostettua kaikkea muutakin mitä ei pitänyt...siellä Usassa taitaa ruoka olla vielä halvempaa, mutta ollaan nyt yritetty säästää ruokakuluissa ja syödään vähän "tylsästi". Muuten unohdin lisätä tuohon hintaan vielä ne lihat (70 dollaria). Toivottavasti teillä on selviydytty myrskystä! Meillä on sukulaisia NJssa ja heillä oli aikamoiset tuhot kotona.

      Delete
  2. Kerrot niin elävästi tapahtumista! Voin hyvin kuvitella... ei siis Ikeaan!

    ReplyDelete