Friday 28 March 2014

Viime viikot in a nutshell

Joku on ehkä sattunut huomaamaan, että täällä blogissa on ollut viime aikoina aika hiljaista. Teknologia petti taas kerran. Tai onkohan se vain sitten niin, että nykyisten kannettavien tietokoneiden elinikä on noin kolme vuotta, eikä niitä ole tehtykään kestämään kauemmin. Varsinkaan lasten käsittelyssä.

Nyt meillä on kuitenkin upouusi ja kiiltävä tietokone, joten pääsen taas tänne Internetin ihmeelliseen maailmaan muutenkin kuin vain puhelimen näytöltä. 

Elämä ei ole tänä aikana kuitenkaan ollut kovin hiljaista. Lapsilla oli koko viime viikko Spring Break, eli kevätloma, vaikka sitä tänä vuonna voisikin mielummin kutsua hiihtolomaksi. Keväästä ei ole täällä vielä merkkiäkään vaan lunta sataa yhä vain ja lämpötilat ovat vielä pakkasen puolella. Tänä aamuna radiossa kysyttiin, että koska aurinko on paistanut viimeksi 6 päivää sitten tunnetko olevasi masentunut tästä "kaamoksesta" johtuen. 74% vastaajista sanoi, että on ollut masentunut viimeisten päivien aikana. Minua vain hymyilytti koko kysely. 

Mutta saisi se kevät kyllä jo tulla. 

Meillä on lomaa vietetty mm. yhden nyrjähtäneen nilkan kanssa.


Ja Marimekon housuissa leikkien. Nämä ovat niin ihanat housut, että niiden ei toivoisi jäävän ihan heti pieniksi. Toisia samanlaisia voi olla vaikea löytää. 


Yhtenä aamuna meidän ulkovalo oli saanut hienon jääpeitteen.


Ja nyt meillä suunnitellaan esikoisen huoneen maalausta. Suunnitelmat ovat suuret, toteutus vain puuttuu. Ja kukakohan sen huoneen sitten joutuu maalaamaan?


Tässä tuli viime viikot pähkinänkuoressa. Seuraavassa postauksessa onkin sitten toivottavasti jotain kunnon asiaakin.