Tip Tap Tip Tap...

 Päivät ja viikot menevät ohi niin kauheaa vauhtia, että yhtäkkiä onkin enää 10 päivää jouluun! Olen onnistunut aika hyvin ummistamaan silmäni kaikelta joulutavaralta kaupoissa ja joka paikassa soivilta joululauluilta. Mutta viime viikolla lapsilla oli koulussa ihana ja tunnelmallinen joulukonsertti ja se oli se, joka toi aidon joulun odotuksen myös meille.

Osallistuimme viime viikonloppuna myös ensimmäistä kertaa Calgaryn Suomi-seuran itsenäisyyspäivä- ja joulujuhlaan. En ole oikeastaan koskaan näiden 14 vuoden ulkomailla asumisen aikana kaivannut varta vasten suomalaisia kavereita ja olen huomannut, että pelkkä suomalaisuus ei ole tae siitä, että ihmisen kanssa tulee automaattisesti toimeen, ulkomaillakaan, jos ei ole mitään muuta yhteistä. Pari kuukautta sitten tutustuin kuitenkin monen mutkan kautta sattumalta suomalais-nigerialaiseen perheeseen, joka asuu vain parin korttelin päässä meiltä. Heillä on myös melkein saman ikäinen poika meidän pojan kanssa. Aika sattuma kyllä, että olemme molemmat päätyneet tähän samaan kaupunkiin ja vielä samalle asuinalueelle! No kuitenkin, häneltä kuulin Suomi-seuran järjestämästä lasten suomikerhosta ja olemme myös nyt käyneet siellä pari kertaa. Lapset esittivät joulujuhlissa soihdut sammuu - laulun ja hyvin se sujuu myös meidän lapsilta. Poika oli tästä eniten innoissaan, mutta esityksen alkaessa juoksikin sitten äidin syliin. Monena päivänä tämän jälkeen poika onkin sitten kysynyt, että mennäänkö tänään taas sinne tip tap -paikkaan...

(Kuva on lainattu facebook-sivuilta, enkä ole kysynyt lupaa julkaisuun. Poistan kyllä, jos joku haluaa)

Laitoimme myös joulukuusen. Meidän kuusessa ei ikinä ole mitään teemaa, vaan melkein kaikki koristeet ovat lasten vuosien varrella tekemiä. Aika sekametelisopalta se näyttää, mutta kaikilla koristeilla on kyllä tunnearvoa.

Tänään olemme menossa Calgaryn ruotsalaisten järjestämään Lucia-juhlaan. Meille Lucia on ollut aina tärkeä. Esikoinen kävi Ruotsissa asuessamme päiväkotia, ja sieltä on tämä Lucia-perinne jäänyt elämään myös muille lapsille.

Itselläni on myös tänä vuonna pitkä joululoma, vaikka vasta aloitin uudessa työpaikassa. Meidän koko toimisto on kiinni 20.12 - 5.1. mikä ei ole todellakaan tavallista Kanadassa. Tämän edun saa siis vain, kun työskentelee italialaisessa yrityksessä. Muuten italialaisten kanssa työskentely on ollut aika mielenkiintoista, eikä aina kovin positiivisessa merkityksessä. Siitä saisinkin varmaan oman postauksen tehtyä. Mutta siis, olen kotona koko lasten joululoman ajan. Mitään erikoisia suunnitelmia ei vielä ole, mutta jotain pitää varmasti keksiä välipäiville.

Viikon ruokaostokset

Ensimmäinen viikko uudessa työssä takana. Hieman on ollut totuttelemista uusiin rutiineihin, mutta tulen varmasti viihtymään sillä uudet työkaverit ovat ainakin kivoja. Kaikista isoin muutos uuden työn mukana on kuitenkin työmatkat. Kun ennen matka työpaikalle kesti autolla 25 minuuttia, nyt joudun ensin ajamaan juna-asemalle 10 minuuttia ja sitten vielä 30 minuutin junamatka. Vaikka matka ei ajallisesti ole kovin paljon pidempi niin kyllä se vie vähän enemmän voimia. Kotona olen myös 45 minuuttia myöhemmin kuin aikaisemmin, sillä työajat ovat hieman erilaiset. Mutta kaikkea ei voi saada, ja paremman palkan takia tämän kyllä kestää.

 

Pidemmät työajat tarkoittavat myös sitä, että on opeteltava suunnittelemaan viikon syömisiä etukäteen. Enää ei voi tulla kotiin ja miettiä, että mitä sitä tänään syötäisiin, kun lapset ovat jo nälkäisiä. Melkein joka päivä on myös joku harrastus ja ruoka on oltava valmiina 30 minuutissa. En ole ikinä tehnyt viikon ruokalistoja etukäteen vaan kokkaan mitä juuri sinä päivänä tekee mieli. En ikinä myöskään mene ruokakauppaan ostoslistan kanssa, vaan aika samat perustarvikkeet tulee ostettua joka viikko.

 

Elämää Vihreällä Saarella blogissa oli vähän aikaa sitten postaus kauppakassin sisällöstä ja päätin itsekin tehdä postauksen tästä aiheesta. Minusta on mielenkiintoista vertailla  eri maiden ruokien hintoja ja tutustua ruokakauppojen tarjontaan. Eilen kaupasta tultuani muistinkin sitten ottaa kuvan ostoksista (pimeässä ja kiireessä tuli aivan kauhea kuva ja hetken päästä puolet oli jo laitettu kaappeihin).

 

Meidän ruokabudjetti on 200 dollaria viikossa. Käyn yleensä yhdessä isossa kaupassa ja sen lisäksi kerran kuussa ostetaan lihaa teurastamolta. Joskus käydään myös afrikkalaisessa ruokakaupassa hakemassa aineita nigerialaiseen ruokaan. Tällä viikolla rahaa meni hieman enemmän, koska mukana on myös kosmetiikkatuotteita. Lisäksi esikoinen oli mukana kaupassa ja silloin tulee aina ostettua kaikkea hieman turhaakin. Alla on siis tämän viikon ostokset ja rahaa meni 245.46 dollaria (noin 182 euroa).

 

 

 

Mitä sitten ostin?
En ala kilometrin mittaista kuittia kopioimaan, mutta tässä jotain esimerkkejä:

Aamiaiseksi
aamiaismurot, 4.49 (3.34 euroa)
luonnonjogurtti, 2 litraa, 5.96 (4.43 euroa)
12 kananmunaa, 2.47 (1.84 euroa)
4 litraa maitoa, 4.86 (3.69 euroa)
pakastemarjat 600 gr, 3.98 (2.96 euroa)

Hedelmät ja kasvikset
Banaaneja noin kilon, 1.93 (1.43 euroa)
sipuleita 10 kpl, 1.27 (0.94 euroa)
salaatti, 2.47 (1.84 euroa)
tomaatteja 800 gr, 3.43 (2.55 euroa)

Liha ja kala
1,8 kilon pakkaus kanaa, 9.58 (7.12 euroa)
1,2 kiloa turskaa pakastettuna, 10.00 (7.43 euroa)
1,6 kiloa naudanjauhelihaa, 16, 90 (12.56 euroa)

Muuta
kiinalaisia riisikakkuja, 1.00 (0.74 euroa)
1 litran purkki hilloa, 5.99 (4.45 euroa)
pakkaus lasagnelevyjä, 1.87 (1.37 euroa)
500 gr voileipäkeksejä, 2.79 (2.07 euroa)

Lisäksi 4 kilon laatikko kiinalaisia mandariineja. Näitä on saatavilla vain nyt ennen joulua ja joulun aikaan, todellinen sesonkituote siis. Meillä menee tälläinen laatikko viikossa, mandariinit ovat todella makeita ja lapsille myös helppo kuoria. Tämä maksoi 6.98 eli noin 5.20 euroa.



 

 

Meillä on iso säkki riisiä, perunoita ja pastaa sekä omenoita ym. on vielä viime viikosta jäljellä. Näillä pitäisi nyt pärjätä taas ensi viikonloppuun asti.

 

Minun pitäisi nyt oikeastaan tehdä se ruokalista ensi viikolle.... mutta en ehkä olekaan niin suunnitelmallinen ihminen kuitenkaan. Tässä on nyt ainekset yhteen kalaruokaan, yhteen liharuokaan ja yhteen kanaruokaan. Ainekset on valmiina, joten jätetään sittenkin tilaa improvisaatiolle. 

Humanistin uusi työpaikka

Minulta kysytään usein, että miksi muutin ulkomaille. Vaikka ensimmäisen ulkomaille muuton syynä olikin mies, ovat sen jälkeiset muutot johtuneet aina työpaikasta. Usein ajattelenkin, että olisinko näin kokenut ja ennakkoluuloton jos olisin jäänyt Suomeen? Pahimmassa tapauksessa olisin ehkä pitkäaikaistyötön humanisti. 

Suomessa keskisuuressa kaupungissa 90-luvulla kasvaneena minulla ei ollut minkäänlaisia suuria haaveita työelämään riippuen. Mentaliteettina oli "hyvä jos jonkin työn löytää". Olin onnekas, että pääsin kesätöihin parina kesänä vaikka se olikin vain siivousta. Sitten hain opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka tulevaisuuden työllistyminen sillä alalla näyttikin aika synkältä. Opiskelut jäivät kuitenkin kesken kotikaupungissani ja muutin Tukholmaan, jossa jatkoin opiskelua. Työmahdollisuudet eivät olleet Tukholmassakaan kovin hyvät tälläiselle suomalaiselle humanistille ilman mitään alan työkokemusta. Sitten aloin lähetellä työhakemuksia eri maihin, ja vastauksia alkoi tulemaan. Kaikki päättyi siihen, että Irlannista lähetettiin työsopimus ja parin kuukauden päästä olin jo pysyvässä työsuhteessa hyvällä palkalla. Näin humanisti siirtyi liike-elämään. 

Kun Suomessa työnhakijalta vaaditaan juuri alalle sopiva tutkinto, katsotaan Irlannissa hyväksi kun vain on joku yliopistotutkinto. Kun eihän siellä yliopistossa opita työtä tekemään, vaan sieltä saa perustan oppimiselle ja analyyttiselle ajattelulle. Samoin täällä Kanadassa minulla ei ole ikinä ollut haitaksi, vaikka cv:ssä lukee filosofian maisteri. Päinvastoin työnantajat ovat kiinnostuneita miksi opiskelin valitsemaani alaa. Minulla on  nyt yli kuuden vuoden kokemus talousalalta ja työ on mielenkiintoista. Vaikka arvoiltani olen aina humanisti enkä ole ikinä ollut koulussa hyvä matematiikassa, ei se ole mikään este tehdä töitä myös numeroiden ja laskelmien parissa.

Syy miksi olen viime aikoina miettinyt näitä asioita on se, että olin pari viikkoa sitten työhaastattelussa työpaikkaan, josta en olisi osannut edes unelmoida kymmenen vuotta sitten. Jos olisin vain jäänyt samaan kaavaan ajatellen, että en ole tarpeeksi hyvä ja kokenut eikä minulla ole kaikkia tarvittavia vaatimuksia, en olisi tässä nyt. Viime viikolla sain nimittäin tietää, että juuri minut on valittu. En ole vieläkään oikein sisäistänyt, että se on totta. Mutta totta se on, ja nyt ehkä voin alkaa haaveilemaan myös toisesta pitkään saavuttomattomissa olevasta haaveesta, eli oman talon ostosta.

Jos joku tätä lukeva on juuri nyt samassa tilanteessa kuin minä kymmenen vuotta sitten, niin muistakaa, että maailma on avoin. Ja vaikka ulkomaille muutto ei olekaan kaikille syistä tai toisista mahdollista, niin ikinä ei saa antaa periksi. Kaikki on mahdollista, kun sitä vain itse haluaa. 

Kurpitsajuhla

Viime viikonloppuna Kanadassa vietettiin kiitospäivää, ja sen kunniaksi myös maanantai oli vapaapäivä. Kiitospäivään kuuluu tietenkin kiitospäivän ateria, jonka mekin nyt teimme. Tai oikeastaan esikoinen teki ja minä vaan vähän "avustin".

Koska ilmat olivat mitä mahtavimmat päätin viedä lapset läheiselle "maissipellolle", eli corn mazeen. Paikalla oli iso maissipeltoon tehty labyrintti, liukumäkiä, pomppulinnoja ja muita aktiviteetteja lapsille. Ainut huono puoli paikassa oli se, että olimme kaikki aivan pölyisiä kotiin tullessamme. Mutta likaiset vaatteet ovat pieni hinta lasten iloon verrattuna. Jopa esikoinen oli mukana kaverinsa kanssa, nykyään häntä ei saa mukaan mihinkään.

Tulevan Halloweenin vuoksi paikalla oli myös kurpitsafestivaali. Meille ei nyt tullut yhtään kurpitsaa kotiin. Pari kertaa olen yrittänyt kurpitsasta jotain tehdä, mutta ikinä en ole onnistunut saamaan kovin hyvää lopputulosta. 

Labyrintissa. Löydätkö poikaa ylemmästä kuvasta?

On päiviä

On päiviä jolloin ajat kirjastoon palauttamaan myöhässä olevia kirjoja ja kirjastoon päästessäsi huomaat, että kirjalaukku jäi kotiin.

On päiviä jolloin pyydät päästä töistä tunnin aikaisemmin ehtiäksesi koulun vanhempainiltaan ja sinne päästyäsi huomaat, että vanhempainilta onkin vasta seuraavalla viikolla.

On päiviä jolloin olet teinin mielestä kauhea äiti, kun et ymmärrä millainen stressi hänellä juuri nyt on. Puhuminen ei tule kuuloonkaan.

On päiviä jolloin syödään illalliseksi purkkipapuja ja leipää, koska kauppaan ei ehdi eikä jaksa.

On päiviä jolloin tytöt kaatavat huoneensa kokolattiamatolle purkillisen hopeanväristä kimalletta, jota on sitten ympäri taloa monta viikkoa. Ja imuri on tietenkin rikki.

On päiviä jolloin poika tyhjentää juuri ostetun ison suihkusaippuapullon vessan lattialle. Ja töihin on kiire.

On päiviä jolloin olet aamuisin niin väsynyt, että töihin ajaessasi havahdut kesken matkan huomaamaan, että olet ajanut väärää tietä.

On päiviä jolloin ei ole aikaa laittaa poikaa päiväunille. Sitten tulee hiljaista ja huomaat, että poika on nukahtanut kylpyammeeseensa.

On päiviä jolloin huomaat, että kaikesta huolimatta tämä on elämää, josta on oltava kiitollinen. Ja olet onnellinen.

Banjo Banjo

Meillä on nyt sitten 8- ja 6-vuotiaat tytöt.
 Juhlat menivät hyvin ja kaikilla oli hauskaa. En tiedä johtuuko se vanhemisesta, mutta seuraavana päivänä meillä käytiin hyvin syvällisiä keskusteluja. Kaikki alkoi kysymyksestä: "Äiti, sitten kun me ollaan isoja voidaanko me kaikki siskokset asua samassa talossa?". Selitin, että aikuisena yleensä muutetaan omaan kotiin, mutta saavat he kyllä sitten asua yhdessä jos haluavat. 8v. oli sitä mieltä, että he muuttavat sitten naapureiksi.
Tästä keskustelu jatkui vielä siihen kuinka ollaan hyviä äitejä, miksi kannattaa opiskella ja kuinka haetaan töitä. 8v. haluaa monta lasta, koska "I love babies". 6v. ei halua lapsia, mutta hänestä tulee isona äitipuoli sekä lastenhoitaja. Lopulta keskustelu päättyi siihen, että 8v. totesi kuinka on odottanut koko ikänsä, että pääsee neljännelle luokalle. Ja nyt hän on jo kolmannella, "I can't believe it!"

Nämä kaksi tyttöä ovat erottamattomia ja toistensa parhaita kavereita. Heillä on mitä mielikuvituksellisempia leikkejä, jotka voivat kestää monta päivää. Vanhempi tytöistä keksi noin vuosi sitten, että on olemassa maa nimeltä Banjo Banjo. Tästä on tullut nyt molemmille mielikuvitusmaa, johon kaikki leikit perustuvat. Joskus tuntuu, että he uskovat että tämä maa on oikeasti olemassa. Banjo Banjossa kaikki on paremmin. Siellä ruoka on ilmaista, talot maksavat 100 dollaria, autot osaavat lentää ja uida, ihmiset eivät koskaan riitele, keijut ja ihmiset elävät yhdessä ja eläimet osaavat puhua. Tänä aamuna tein eväitä kouluun ja 6v. sanoi - Banjo Banjossa lapset eivät tarvitse eväitä kouluun, koska siellä koulussa on puutarha josta saa poimia mitä haluaa.
Saa nähdä kuinka kauan meillä vielä puhutaan Banjo Banjosta.

*tähän piti lisätä kuvia synttäreiltä, mutta iPadilla ei onnistu kuvien siirto* (voi kuinka inhoankaan teknologiaa, kun se ei ikinä toimi niin kuin haluaisi).

Ihana arki vihdoinkin!

Koulut alkoivat nyt sitten vihdoinkin! Ja nyt olemme viime viikon aikana päässeet taas arkirytmiin, tosin kaikki harrastukset alkavat vasta ensi viikolla, joten ensimmäinen viikko oli kuin pehmeä lasku arkeen. 

Esikoinen aloitti nyt 8.luokan, toinen tyttö 3.luokan ja kolmas 1.luokan. Kaikilla on siis nyt koko päivä koulua joten arki helpottuu siinäkin mielessä, että vain poika tarvitsee hoitopaikan. Koulupäivä on kaikilla 8.10 - 15.00 ja nuoremmat tytöt tulevat bussilla kotiin 15.45 ja vanhempi 16.05. 

Vaikka koulun aloitusta onkin odotettu, tuntuu se myös kukkarossa. Täällä on ilmainen opetus eikä kirjoistakaan tarvitse maksaa, mutta koulusta tulee aina pitkä lista tarvikkeista, jotka pitää kaikilla olla. Lisäksi pitää maksaa koulubussista, luokkaretkistä, ruokailun valvonnasta (opettajat eivät syö lasten kanssa vaan täksi ajaksi on palkattu erillinen valvoja) sekä toimistokustannuksista (kopiointi ym.). Kuulin radiosta viime viikolla, että tänä vuonna koulunalun ostoksiin käytetään keskimäärin noin 250 dollaria yhtä oppilasta kohden. Meillä ei onneksi mennyt niin paljon...huh, sehän olisi 750 dollaria. Tyttöjen kouluissa on onneksi koulupuvut, joten uusia vaatteita ei tarvinnut ostaa ja siinäkin säästi paljon. Vaikka koulupuvuista voi olla montaa eri mieltä, itse suorastaan rakastan niitä! Kuinka helppoa onkaan joka aamuinen pukeminen, kun vaatteet on aina valmiina. Enkä ole kyllä tyttöjen koulussa kenenkään muunkaan kuullut valittavan joutuvansa käyttämään koulupukua.

Esikoinen aloitti tänä vuonna uudessa koulussa ja lukujärjestys näyttää tältä.

Valinnaisia aineita sai valita kolme kahdeksan eri vaihtoehdon joukosta. Hänellä on nyt valinnaisena kotitalous, kuvaamataito ja taidemaalaus. Tänä vuonna hänellä on myös ranskan tilalla espanja, josta tykkää kovasti. Muita pakollisia aineita ovat Social Studies (historia ja maantieto), tiede (kemia ja fysiikka), matematiikka, äidinkieli (englanti) ja  Life Skills eli elämänhallintataito (?). Liikuntaa on kolme tuntia viikossa. Uusi koulu tuntuu tosi hyvältä ainakin näin ensimmäisen viikon jälkeen.

Syyskuu tietää sitä, että meillä alkaa taas myös synttäriputki, sillä seuraavien neljän viikon sisällä meillä on kolmet synttärit. Ylihuomenna täytetään 8, seuraavaksi 6 ja viimeisen synttärisankarin ikää en nyt satu muistamaan...(tai sitten se on salaisuus...). Tyttöjen kaverisynttärit pidetään varmasti vasta ensi viikonloppuna, kun sitä vaan jaksaisi alkaa suunnittelemaan.

Pyöräretki

Vaikka kesä onkin aina ihana täytyy myöntää, että alkaa olla jo vähän ikävä viileämpiä ilmoja. Olen kyllä enemmän syksy- ja talvi-ihminen. Kesällä ollaan koko ajan menossa ja tulee huono omatunto jos ollaan vain kotona koko päivän, kun ulkona on hieno ilma. Toisaalta talvella ehtii olla sisällä koko kesän edestä, mutta aina ei jaksaisi olla niin kovin aktiivinen.

Yksi Calgaryn (ja varmasti kaikkien Kanadan kaupunkien) hyvä puoli on, että luonto on aina lähellä. Viime viikonloppuna olimme pyöräilemässä läheisessä puistossa ja kun näitä maisemia katsoo niin ei uskoisi, että olemme melkein keskellä miljoonakaupunkia. 

Viime viikon aikana meillä on tapahtunut myös pari suurta asiaa, ainakin siis lasten näkökulmasta katsottuna. Poika ei tarvitse enää vaippoja ja nuorin tytöistä oppi ajamaan ilman apupyöriä. Voisiko tämän ajan pysäyttää ainakin hetkeksi, mihinkä se vauva-aika katosikaan?

Ja täytyy sanoa, että onneksi koulutkin alkavat pian. Varsinkin nämä viimeiset viikot ovat olleet aika väsyttäviä, kun alkaa tekeminen loppua. Esikoisen koulu alkaa 26.päivä ja muiden vasta 2. syyskuuta.

Call me maybe...

Saan aina vähän väliä kaikenlaisia myyntipuheluja. Varsinkin pankki on todella ahkera soittelemaan asiakkailleen tarjoten vakuutuksia tai milloin mitäkin. Toinen ahkera soittaja on "olet voittanut matkan Bahamalle, paina numero 2 lunastaaksesi matkan" (ja anna meille pankkitietosi jotta voimme käyttää niitä omiin tarkoituksiin) - kukahan tähän pilaan enää uskoo? No, pointti oli, että en enää vastaa tuntemattomiin numeroihin varsinkin jos ne alkavat 1800. Töissä puhelin on aina äänettömällä, vastaajaan voi jättää viestin jos se oli jotain tärkeää.

 

Noin neljä kuukautta sitten alkoi tulla soittoja yhdestä ja samasta numerosta. Sieltä soitettiin joka päivä suunnilleen samaan aikaan. Ikinä ei kuitenkaan jätetty viestiä. Kun tätä oli jatkunut jo varmasti kuukauden googlasin tämän numeron ihan uteliaisuuttani. Ja numero kuului velkojen perintäyritykselle. Ajattelin, että ei kyllä pitäisi olla mitään laskuja maksamatta, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Olin todella stressaantunut tästä asiasta. Nyt en todellakaan kaipaa mitään velkoja, kun on muutenkin vaikeaa. Joka päivä sitten kauhulla odotin näitä puheluita, mutta en kiusallanikaan vastannut puhelimeen. Aivan kun sitä ongelmaa ei olisi olemassa jos siitä ei tiedä... Varmasti myös velkojen perijä ajatteli, että periksi ei anneta - minähän soitan niin kauan että vastataan!

 

Lähdimme sitten Suomeen ja puhelin oli suurimman ajan suljettuna. Kun tulin takaisin ajattelin, että nyt ne on varmaan luovuttanut, kun puhelimeen ei saada yhteyttä. Mutta ei, heti ne soitot jatkui uudestaan. Aloin jo menettää yöunia tämän takia kun mietin kaikenlaisia kauhuscenarioita ja että kuinka saan nämä velat maksettua.

 

Mutta sitten yhtenä päivänä olikin jätetty viesti! Viesti alkoi " hello, can I speak to Susan please...". Mikä helpotus! Kaikki huolet tippui kerralla harteilta ja elämä oli taas ihanaa!

 

Sääliksi käy vain sitä velkojen perijää, joka on viiden kuukauden ajan soittanut väärään numeroon. Susanille olen ehkä tehnyt palveluksen.

Kesä jatkuu

Vihdoin ehdin taas tänne blogin puolelle. Takaisin tulimme jo pari viikkoa sitten, mutta tämä loman jälkeinen elämä on ollut hektistä. Eikä sen sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan vaikka olenkin päivät töissä niin kesä jatkuu vielä. Joka ilta olemme käyneet jossain, ja viikonloppuisin yritän myös keksiä jotain tekemistä. Yleensä se on ollut uimaranta, sillä säät ovat olleet aivan mainiot.

Lisäksi jetlagista selviämiseen meni tällä kertaa monta päivää ja vieläkin elämme tälläistä "yhdeksältä nukkumaan ja kuudelta ylös" rytmiä. Mikä on sinänsä ihan hyvä, eipähän mene päivät hukkaan nukkumalla. Matka meni hyvin, vaikka ensi kerralla en ehkä valitse Calgary- Minneapolis- Pariisi- Helsinki-reittiä. Amerikkaan lentäminen ei ole ikinä kivaa tiukkojen turvatarkastusten vuoksi ja lisäksi meille tuli siitä noin 50 dollarin lisämaksu, kun piti täyttää ESTA-lomake. Pariisi taas on niin iso kenttä, että siellä ei ole kiva kävellä neljän lapsen ja viiden käsimatkatavaran kanssa melkein koko lentokentän läpi. Takaisin tulimme Helsinki-Pariisi-Montreal-Calgary, mikä oli hieman helpompi. Tosin Montreal-Calgary välisellä lennolla nukuimme kaikki koko sen 4 tuntia, eikä lapsia meinannut saada hereille, kun oli vihdoinkin aika päästä kotiin ja nähdä isä. Mutta kaikki meni onneksi hyvin. Itse loma oli ihana. Näistä kuvista ehkä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka olemme nauttineet.

Olen nyt myös instagrammissa ja siellä minua voi seurata niinkin kekseliäällä nimellä, kun inkku_inkku. Sinne tulee nyt enemmän päivityksiä. Blogia on kiva päivitellä, kun on sitä "omaa aikaa". Ja kuten arvata saattaa, sitä omaa aikaa ei ole hetkeen ollut. Mutta haluaisin kyllä kirjoitella blogiin hieman useammin, saa nähdä tuleeko se onnistumaan.

Loma

Preeria jää taakse...

       

ja katse kohti uusia pilviä.    

 5 päivää lomaa takana ja monta vielä edessä...voisiko sitä enempää toivoakaan! Ilmat ovat olleet aivan mahtavat ja olemme onnekkaita, että saamme viettää loman täällä Suomen parhaimmassa kesäkaupungissa.

Missä kaikki veneet? Ai niin, eihän kukaan aito vaasalainen kesäänsä kaupungissa vietä.

 

Näkymiä rakkaalta laiturilta.

Ohi on!

Viimeinen koulupäivä oli tänään. Esikoinen käy huomenna vielä hakemassa todistuksen ja se oli siinä! Heillä oli viimeinen kouluviikko koeviikko eli "finals", joten viimeiseen asti piti pinnistää. Viimeinen päivä oli esikoiselle myös haikea, sillä syksyllä hän aloittaa 8.luokan uudessa koulussa. Vanhat kaverit siis jäävät, mutta yhteyttä kuitenkin pidetään.

Viimeinen päivä oli haikea myös 7-vuotiaalle. Kotiin tultaessa vierähti jopa pari kyyneltä. Kun kouluun ei enää pääse...niin kivaa siellä oli ollut. En muista, että itse olisin ikinä kaivannut kouluun kesälomalla. Mutta toisaalta viime vuosi on ollutkin todella mielenkiintoinen ja olen iloinen, että tytöt pääsivät tähän nykyiseen kouluun. Vaikka kyllä töitäkin on tehty ja lapset todella ansaitsevat kesälomansa.

Vuoden aikana on kotona tehty monenlaisia kouluprojekteja. Koulun opetussuunnitelma painottuu tekemällä oppimiseen ja he opiskelevat koulussakin pienissä ryhmissä. Tämä on ollut meidän tytöille todella hyvä asia ja he ovat molemmat kehittyneet vuoden aikana aivan silmissä.


5-vuotiaan spongesaurus. Tämä tehtiin dinosaurus-jakson aikana. Ideana oli että lapset oppivat hahmottamaan dinosauruksen luurangon.

Tänä keväänä olen ollut myös soccer mom, tai oikeastaan flag football mom, kun esikoinen pääsi koulun joukkueeseen. Pelejä oli joka viikko.

Suomessa kesä on jo puolessa välissä, kun täällä se vasta alkaa... toivottavasti saamme hienot ilmat ensi viikoiksi, vaikka ei se paljon haittaa vaikka sataisi joka päivä. Suomen kesä on aina Suomen kesä!

Vihdoinkin!

Blogi on jäänyt pienelle tauolle. Viimeiset viikot olen käyttänyt pääosin lippujen metsästykseen. Voi kun se olisikin niin helppoa että siitä vaan varaa ensimmäisen hyvän lennon. Mutta kun on matkustamassa neljän lapsen kanssa eikä sitä lottovoittoa ole vieläkään tullut, niin hintoja saa vahtia joka päivä. Aika alkoi kuitenkin käymään vähiin ja eilen viimeinkin tein varauksen. Tällä kertaa lennetään Air Francella ja Helsingissä olemme heinäkuun 1. päivä. Eli vähän yli viikko enää matkaan!

Nyt kun tämä jännitysnäytelmä on ohi pääsen taas päivittämään blogiakin. Monta postausta on jo luonnosvaiheessa, joten more to come...



Kotikadun hienot pilvet

Onni on...

Onni on... 7-vuotiaan upouudet lenkkarit - oli jo aikakin kuten kuvasta näkyy!

Onni on... pitkä viikonloppu! Mitä kaikkea sitä ehtiikään tehdä, kun maanantai on vielä vapaa. Sadekaan ei voi pilata tätä viikonloppua!

Onni on... lahjakas ja taiteellinen tyttö! Kaikki alkoi tästä:

Esikoisen huone oli maalattu ruskeaksi, kuten kaikki yläkerrran huoneet. Lisäksi huone on kapea ja pienen ikkunan takia myös aika pimeä. Meidän oli pitänyt maalata tämä huone jo pitkään, mutta siihen ei ikinä ollut aikaa. Yhtenä viikonloppuna sitten päätin, että nyt se on tehtävä. 

Väriksi valikoitui "Blue Silk". Ja tämä oli oikein hyvä valinta. Huoneesta tuli heti paljon valoisampi. Itse maalaus ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut ("siitä vaan pensselillä väriä seinään ja parin tunnin päästä on valmista"). Jo reunojen teippaus kesti ainakin tunnin. Maalia piti myös laittaa runsaasti, jotta lopputulos olisi tasainen. Aloitin urakan aamulla, ja iltapäivällä piti pyytää apujoukkoja, kun puolet huoneesta oli vielä maalaamatta. Onneksi apulaiset olivat innokkaita ja iltaan mennessä huone oli valmis.

Maalaus oli kuitenkin vain alkua ja seuraavien viikkojen aikana alkoi esikoisen sisustusprojekti. Tai DIY-projekti. Vanha rikkinäinen sänky vaihdettiin toiseen. Garage salesta löysimme uuden yöpöydän ja lampun. Ja nämä piti tietenkin tuunata oman näköisiksi. 

Uuden huoneen ensimmäinen koekäyttäjä. Testissä siskon työpöytä, paperi, kynä, silmälasit ja peli.

Sitten piti ostaa kaksi canvasta. Kun "voin tehdä taulut itse, kaupasta ei löydy mitään hienoja".

DIY-tyyny ja kynäteline.

DIY-kirjaimet, kynttiläkuppi ja taulu.

Projekti jatkuu vielä, mutta muutos huoneessa oli valtava. Nyt huoneessa todella viihtyy ja tuli taas todistettua, että pienellä rahalla ja itse tekemällä voi saada ihmeitä aikaan.

PS. On se onni oikeasti jotain muuta, mutta kyllä pienistä asioistakin voi tulla onnelliseksi!

PSS. Tämä oli tämän blogin ensimmäinen ja luultavasti myös viimeinen "sisustuspostaus".

Kaksivuotias

Pikku hiljaa alan itsekin ymmärtämään ettei meillä ole enää vauvaa... vai onkohan se niin, että nuorin lapsi on äidille aina se vauva.

Tänä päivänä kaksi vuotta sitten odotin vauvaa syntyväksi, laskettu aika oli toukokuun ensimmäinen, joten sen yli oli menty jo neljällä päivällä. Esikoisella oli koulussa näytös vanhemmille ja ajoin noin 5 kilometrin matkan pyörällä koululle ja takaisin. Olo oli aika painava sen matkan jälkeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin pari kertaa tukalaan tunteeseen, mutta kun aamulla heräsin noin seitsemän aikaan alkoivat supistukset. Sanoin miehelle, että nyt pitää varmaan lähteä sairaalaan. Mies sanoi "ai minkä takia?" (tämä naurattaa näin myöhemmin, miehet...). Laitoin tytöille nopeasti jotain aamiaista ja sitten lähdettiin. Sairaalan ovella sanoin vielä miehelle, että soittelen sitten kun jotain alkaa tapahtumaan. Sisään päästyäni se olikin sitten menoa, eikä siihen puheluun ollutkaan aikaa. Poika syntyi kello 10.58, kaksi tuntia sen jälkeen kun olin tullut sairaalaan. Tänä lauantaina kaksi vuotta sitten satoi lunta, ja samana iltana oli vielä Super Moon.

Pojan oikea syntymäpäivä on siis huomenna, mutta pidimme juhlat tänään. Syntymäpäiväsankari oli juhlista innoissaan. Happy birthday on tänään laulettu monta kertaa, tosin poika ei laula sitä itselleen, vaan nimenä on aika joku siskoista tai äiti. Kun pojalta kysyttiin mitä hän haluaa syntymäpäivälahjaksi oli vastaus aina mehua ja lahjoja. 

Ja mehua ja lahjoja hän saikin. 

Tein kevään kunniaksi mansikkakakun oikein perinteiseen tapaan, täytteenä oli vaniljakastiketta ja mansikoita.

Lisäksi tein vapun kunniaksi omenamunkkeja. Vappu on ehkä ainut juhla, jota en ole koskaan ulkomailla osannut viettää. Siihen tunnelmaan kun ei pääse missään muualla kuin Suomessa. (Kuvassa munkit näyttävät jostain syystä aika mustilta...todellisuudessa ne eivät olleet noin palaneita vaan oikein hyviä). Lisäksi meillä oli lihapiirakoita, kun jotain suolaistakin piti olla.

Mansikkakakusta huolimatta ulkona ei näyttänyt kovin keväiseltä...

Miksi tykkään pääsiäisestä?

• Pääsiäistä vietetään aina saman kaavan mukaan. Ensin on pitkäperjantai, jolloin levätään. Lauantaina leivotaan ja illalla mennään pääsiäisyön jumalanpalvelukseen. Sunnuntaiaamuna lapset etsivät piilotettuja munia, minkä jälkeen mennään kirkkoon. Sunnuntaina syödään pääsiäisateria. Maanantaina mennään perinteisesti jonnekin retkelle. 
• Perinteet tekevät pääsiäisestä "helpon". Ei tarvitse miettiä mitä tekisi ja koska. Joistakin perinteet voivat tuntua tylsiltä, mutta itse tykkään pääsiäisestä juuri näiden perinteiden vuoksi. Ja lapsetkin nauttivat niistä (ainakin vielä).
• Pääsiäiseen ei liity niin paljon paineita kuin esim. jouluun. Vaikka en jouluakaan yleensä niin paljon stressaa on pääsiäinen kuitenkin paljon rennompi.
• Suklaamunat. Tähän ei varmasti tarvitse perusteluita.
• Siskon syntymäpäivät. Vaikka en niitä nyt konkreettisesti pääse viettämäänkään on pääsiäinen siskon juhla.
• Kevät. Pääsiäinen on ainakin täällä kevään ensimmäinen pitkä viikonloppu, jolloin lumi on melkein kokonaan sulanut. Niin tänäkin vuonna. (Tosin perjantaina satoi vielä lunta, mutta se onneksi suli pois.)

Kävelyretki aurinkoisessa kevätsäässä. Voiko parempaa ollakaan!

Sillan päällä ja sillan alla.

Joen rannalla. Hetki näiden kuvien jälkeen poika oli vedessä polvia myöten. Onneksi olimme jo muutenkin pian lähdössä kotiin.