On päiviä

On päiviä jolloin ajat kirjastoon palauttamaan myöhässä olevia kirjoja ja kirjastoon päästessäsi huomaat, että kirjalaukku jäi kotiin.

On päiviä jolloin pyydät päästä töistä tunnin aikaisemmin ehtiäksesi koulun vanhempainiltaan ja sinne päästyäsi huomaat, että vanhempainilta onkin vasta seuraavalla viikolla.

On päiviä jolloin olet teinin mielestä kauhea äiti, kun et ymmärrä millainen stressi hänellä juuri nyt on. Puhuminen ei tule kuuloonkaan.

On päiviä jolloin syödään illalliseksi purkkipapuja ja leipää, koska kauppaan ei ehdi eikä jaksa.

On päiviä jolloin tytöt kaatavat huoneensa kokolattiamatolle purkillisen hopeanväristä kimalletta, jota on sitten ympäri taloa monta viikkoa. Ja imuri on tietenkin rikki.

On päiviä jolloin poika tyhjentää juuri ostetun ison suihkusaippuapullon vessan lattialle. Ja töihin on kiire.

On päiviä jolloin olet aamuisin niin väsynyt, että töihin ajaessasi havahdut kesken matkan huomaamaan, että olet ajanut väärää tietä.

On päiviä jolloin ei ole aikaa laittaa poikaa päiväunille. Sitten tulee hiljaista ja huomaat, että poika on nukahtanut kylpyammeeseensa.

On päiviä jolloin huomaat, että kaikesta huolimatta tämä on elämää, josta on oltava kiitollinen. Ja olet onnellinen.

Banjo Banjo

Meillä on nyt sitten 8- ja 6-vuotiaat tytöt.
 Juhlat menivät hyvin ja kaikilla oli hauskaa. En tiedä johtuuko se vanhemisesta, mutta seuraavana päivänä meillä käytiin hyvin syvällisiä keskusteluja. Kaikki alkoi kysymyksestä: "Äiti, sitten kun me ollaan isoja voidaanko me kaikki siskokset asua samassa talossa?". Selitin, että aikuisena yleensä muutetaan omaan kotiin, mutta saavat he kyllä sitten asua yhdessä jos haluavat. 8v. oli sitä mieltä, että he muuttavat sitten naapureiksi.
Tästä keskustelu jatkui vielä siihen kuinka ollaan hyviä äitejä, miksi kannattaa opiskella ja kuinka haetaan töitä. 8v. haluaa monta lasta, koska "I love babies". 6v. ei halua lapsia, mutta hänestä tulee isona äitipuoli sekä lastenhoitaja. Lopulta keskustelu päättyi siihen, että 8v. totesi kuinka on odottanut koko ikänsä, että pääsee neljännelle luokalle. Ja nyt hän on jo kolmannella, "I can't believe it!"

Nämä kaksi tyttöä ovat erottamattomia ja toistensa parhaita kavereita. Heillä on mitä mielikuvituksellisempia leikkejä, jotka voivat kestää monta päivää. Vanhempi tytöistä keksi noin vuosi sitten, että on olemassa maa nimeltä Banjo Banjo. Tästä on tullut nyt molemmille mielikuvitusmaa, johon kaikki leikit perustuvat. Joskus tuntuu, että he uskovat että tämä maa on oikeasti olemassa. Banjo Banjossa kaikki on paremmin. Siellä ruoka on ilmaista, talot maksavat 100 dollaria, autot osaavat lentää ja uida, ihmiset eivät koskaan riitele, keijut ja ihmiset elävät yhdessä ja eläimet osaavat puhua. Tänä aamuna tein eväitä kouluun ja 6v. sanoi - Banjo Banjossa lapset eivät tarvitse eväitä kouluun, koska siellä koulussa on puutarha josta saa poimia mitä haluaa.
Saa nähdä kuinka kauan meillä vielä puhutaan Banjo Banjosta.

*tähän piti lisätä kuvia synttäreiltä, mutta iPadilla ei onnistu kuvien siirto* (voi kuinka inhoankaan teknologiaa, kun se ei ikinä toimi niin kuin haluaisi).

Ihana arki vihdoinkin!

Koulut alkoivat nyt sitten vihdoinkin! Ja nyt olemme viime viikon aikana päässeet taas arkirytmiin, tosin kaikki harrastukset alkavat vasta ensi viikolla, joten ensimmäinen viikko oli kuin pehmeä lasku arkeen. 

Esikoinen aloitti nyt 8.luokan, toinen tyttö 3.luokan ja kolmas 1.luokan. Kaikilla on siis nyt koko päivä koulua joten arki helpottuu siinäkin mielessä, että vain poika tarvitsee hoitopaikan. Koulupäivä on kaikilla 8.10 - 15.00 ja nuoremmat tytöt tulevat bussilla kotiin 15.45 ja vanhempi 16.05. 

Vaikka koulun aloitusta onkin odotettu, tuntuu se myös kukkarossa. Täällä on ilmainen opetus eikä kirjoistakaan tarvitse maksaa, mutta koulusta tulee aina pitkä lista tarvikkeista, jotka pitää kaikilla olla. Lisäksi pitää maksaa koulubussista, luokkaretkistä, ruokailun valvonnasta (opettajat eivät syö lasten kanssa vaan täksi ajaksi on palkattu erillinen valvoja) sekä toimistokustannuksista (kopiointi ym.). Kuulin radiosta viime viikolla, että tänä vuonna koulunalun ostoksiin käytetään keskimäärin noin 250 dollaria yhtä oppilasta kohden. Meillä ei onneksi mennyt niin paljon...huh, sehän olisi 750 dollaria. Tyttöjen kouluissa on onneksi koulupuvut, joten uusia vaatteita ei tarvinnut ostaa ja siinäkin säästi paljon. Vaikka koulupuvuista voi olla montaa eri mieltä, itse suorastaan rakastan niitä! Kuinka helppoa onkaan joka aamuinen pukeminen, kun vaatteet on aina valmiina. Enkä ole kyllä tyttöjen koulussa kenenkään muunkaan kuullut valittavan joutuvansa käyttämään koulupukua.

Esikoinen aloitti tänä vuonna uudessa koulussa ja lukujärjestys näyttää tältä.

Valinnaisia aineita sai valita kolme kahdeksan eri vaihtoehdon joukosta. Hänellä on nyt valinnaisena kotitalous, kuvaamataito ja taidemaalaus. Tänä vuonna hänellä on myös ranskan tilalla espanja, josta tykkää kovasti. Muita pakollisia aineita ovat Social Studies (historia ja maantieto), tiede (kemia ja fysiikka), matematiikka, äidinkieli (englanti) ja  Life Skills eli elämänhallintataito (?). Liikuntaa on kolme tuntia viikossa. Uusi koulu tuntuu tosi hyvältä ainakin näin ensimmäisen viikon jälkeen.

Syyskuu tietää sitä, että meillä alkaa taas myös synttäriputki, sillä seuraavien neljän viikon sisällä meillä on kolmet synttärit. Ylihuomenna täytetään 8, seuraavaksi 6 ja viimeisen synttärisankarin ikää en nyt satu muistamaan...(tai sitten se on salaisuus...). Tyttöjen kaverisynttärit pidetään varmasti vasta ensi viikonloppuna, kun sitä vaan jaksaisi alkaa suunnittelemaan.

Pyöräretki

Vaikka kesä onkin aina ihana täytyy myöntää, että alkaa olla jo vähän ikävä viileämpiä ilmoja. Olen kyllä enemmän syksy- ja talvi-ihminen. Kesällä ollaan koko ajan menossa ja tulee huono omatunto jos ollaan vain kotona koko päivän, kun ulkona on hieno ilma. Toisaalta talvella ehtii olla sisällä koko kesän edestä, mutta aina ei jaksaisi olla niin kovin aktiivinen.

Yksi Calgaryn (ja varmasti kaikkien Kanadan kaupunkien) hyvä puoli on, että luonto on aina lähellä. Viime viikonloppuna olimme pyöräilemässä läheisessä puistossa ja kun näitä maisemia katsoo niin ei uskoisi, että olemme melkein keskellä miljoonakaupunkia. 

Viime viikon aikana meillä on tapahtunut myös pari suurta asiaa, ainakin siis lasten näkökulmasta katsottuna. Poika ei tarvitse enää vaippoja ja nuorin tytöistä oppi ajamaan ilman apupyöriä. Voisiko tämän ajan pysäyttää ainakin hetkeksi, mihinkä se vauva-aika katosikaan?

Ja täytyy sanoa, että onneksi koulutkin alkavat pian. Varsinkin nämä viimeiset viikot ovat olleet aika väsyttäviä, kun alkaa tekeminen loppua. Esikoisen koulu alkaa 26.päivä ja muiden vasta 2. syyskuuta.

Call me maybe...

Saan aina vähän väliä kaikenlaisia myyntipuheluja. Varsinkin pankki on todella ahkera soittelemaan asiakkailleen tarjoten vakuutuksia tai milloin mitäkin. Toinen ahkera soittaja on "olet voittanut matkan Bahamalle, paina numero 2 lunastaaksesi matkan" (ja anna meille pankkitietosi jotta voimme käyttää niitä omiin tarkoituksiin) - kukahan tähän pilaan enää uskoo? No, pointti oli, että en enää vastaa tuntemattomiin numeroihin varsinkin jos ne alkavat 1800. Töissä puhelin on aina äänettömällä, vastaajaan voi jättää viestin jos se oli jotain tärkeää.

 

Noin neljä kuukautta sitten alkoi tulla soittoja yhdestä ja samasta numerosta. Sieltä soitettiin joka päivä suunnilleen samaan aikaan. Ikinä ei kuitenkaan jätetty viestiä. Kun tätä oli jatkunut jo varmasti kuukauden googlasin tämän numeron ihan uteliaisuuttani. Ja numero kuului velkojen perintäyritykselle. Ajattelin, että ei kyllä pitäisi olla mitään laskuja maksamatta, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Olin todella stressaantunut tästä asiasta. Nyt en todellakaan kaipaa mitään velkoja, kun on muutenkin vaikeaa. Joka päivä sitten kauhulla odotin näitä puheluita, mutta en kiusallanikaan vastannut puhelimeen. Aivan kun sitä ongelmaa ei olisi olemassa jos siitä ei tiedä... Varmasti myös velkojen perijä ajatteli, että periksi ei anneta - minähän soitan niin kauan että vastataan!

 

Lähdimme sitten Suomeen ja puhelin oli suurimman ajan suljettuna. Kun tulin takaisin ajattelin, että nyt ne on varmaan luovuttanut, kun puhelimeen ei saada yhteyttä. Mutta ei, heti ne soitot jatkui uudestaan. Aloin jo menettää yöunia tämän takia kun mietin kaikenlaisia kauhuscenarioita ja että kuinka saan nämä velat maksettua.

 

Mutta sitten yhtenä päivänä olikin jätetty viesti! Viesti alkoi " hello, can I speak to Susan please...". Mikä helpotus! Kaikki huolet tippui kerralla harteilta ja elämä oli taas ihanaa!

 

Sääliksi käy vain sitä velkojen perijää, joka on viiden kuukauden ajan soittanut väärään numeroon. Susanille olen ehkä tehnyt palveluksen.

Kesä jatkuu

Vihdoin ehdin taas tänne blogin puolelle. Takaisin tulimme jo pari viikkoa sitten, mutta tämä loman jälkeinen elämä on ollut hektistä. Eikä sen sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan vaikka olenkin päivät töissä niin kesä jatkuu vielä. Joka ilta olemme käyneet jossain, ja viikonloppuisin yritän myös keksiä jotain tekemistä. Yleensä se on ollut uimaranta, sillä säät ovat olleet aivan mainiot.

Lisäksi jetlagista selviämiseen meni tällä kertaa monta päivää ja vieläkin elämme tälläistä "yhdeksältä nukkumaan ja kuudelta ylös" rytmiä. Mikä on sinänsä ihan hyvä, eipähän mene päivät hukkaan nukkumalla. Matka meni hyvin, vaikka ensi kerralla en ehkä valitse Calgary- Minneapolis- Pariisi- Helsinki-reittiä. Amerikkaan lentäminen ei ole ikinä kivaa tiukkojen turvatarkastusten vuoksi ja lisäksi meille tuli siitä noin 50 dollarin lisämaksu, kun piti täyttää ESTA-lomake. Pariisi taas on niin iso kenttä, että siellä ei ole kiva kävellä neljän lapsen ja viiden käsimatkatavaran kanssa melkein koko lentokentän läpi. Takaisin tulimme Helsinki-Pariisi-Montreal-Calgary, mikä oli hieman helpompi. Tosin Montreal-Calgary välisellä lennolla nukuimme kaikki koko sen 4 tuntia, eikä lapsia meinannut saada hereille, kun oli vihdoinkin aika päästä kotiin ja nähdä isä. Mutta kaikki meni onneksi hyvin. Itse loma oli ihana. Näistä kuvista ehkä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka olemme nauttineet.

Olen nyt myös instagrammissa ja siellä minua voi seurata niinkin kekseliäällä nimellä, kun inkku_inkku. Sinne tulee nyt enemmän päivityksiä. Blogia on kiva päivitellä, kun on sitä "omaa aikaa". Ja kuten arvata saattaa, sitä omaa aikaa ei ole hetkeen ollut. Mutta haluaisin kyllä kirjoitella blogiin hieman useammin, saa nähdä tuleeko se onnistumaan.

Loma

Preeria jää taakse...

       

ja katse kohti uusia pilviä.    

 5 päivää lomaa takana ja monta vielä edessä...voisiko sitä enempää toivoakaan! Ilmat ovat olleet aivan mahtavat ja olemme onnekkaita, että saamme viettää loman täällä Suomen parhaimmassa kesäkaupungissa.

Missä kaikki veneet? Ai niin, eihän kukaan aito vaasalainen kesäänsä kaupungissa vietä.

 

Näkymiä rakkaalta laiturilta.