Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan

Tarinoita maailmalta blogin innostamana aloin muistelemaan monia tekemiämme matkoja. Meillä ei usein mene kaikki aina suunnitelmien mukaisesti. Olemme tälläisiä ex tempore-ihmisiä, eli emme koskaan tee mitään yksityiskohtaisia suunnitelmia. Tämän takia meille ehkä sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä... esimerkkejä on lukemattomia, tässä pari juttua:

- Vuonna 2002 ajoimme Beninistä Pohjois-Nigeriaan Kadunaan ja Josiin. Matka on noin 800 kilometriä yhteen suuntaan.  Esikoinen oli silloin 7 kuukautta, ja hänelle tuli tällä matkalla kauhea matkapahoinvointi, eli oksensi kaiken syömänsä. Se oli siis aikamoinen matka, kun kaikki varavaatteet oli oksennuksessa, eikä matkalla ollut peseytymismahdollisuutta. Kadunassa meidän piti mennä miehen sedän luo, mutta kun vihdoin löysimme oikean talon (mies oli ollut siellä viimeksi 10-vuotiaana) saimme kuulla, että setä oli kuollut. Kadunassa oli myös aika pelottavaa jo tuolloin, vaikka mellakat eivät silloin olleet vielä niin pahoja kuin nyt. Emme siis jääneet sinne vaan ajoimme Abujaan. Siellä söin elämäni parhaan aamiaisen ikinä, enkä varmasti ikinä unohda tätä matkaa.

- Vuonna 2003 olimme miehen ja esikoisen kanssa Pariisissa. Viimeisenä päivänä päätimme käydä Disneylandissa ja sieltä oli sitten tarjoitus mennä suoraan lentokentälle ja lentää takaisin kotiin. Jossain vaiheessa kadotimme kuitenkin toisemme. Mies oli tytön kanssa ja yritin heitä sitten etsiä. Tämä oli vielä sitä aikaa, ettei meidän ruotsalaiset puhelimet toimineet Ranskassa. Nyt näin jälkeenpäin olisi ehkä ollut viisainta mennä porteille odottamaan, että he tulevat ulos. Mutta etsin heitä kuitenkin niin kauan, että tuli jo kiire lähteä lentokentälle. Arvelin sitten, että he olivat varmasti jo lähteneet. En tiennyt ollenkaan, kuinka Disneylandista pääsee lentokentälle, mutta jotenkin sinne sitten löysin. Menin lähtöselvitykseen kysymään, jos mies oli jo mennyt portille. He eivät kuitenkaan voineet sitä kertoa. Olin sitten kahden vaiheilla tekisinkö lähtöselvityksen vai odotanko miestä. Mietin, että jos mies vaikka myöhästyy lennolta niin en halua lentää yksin kotiin. Päätin kuitenkin odottaa. Ja lopulta mies tuli tytön kanssa 5 minuuttia ennen lähtöselvityksen sulkeutumista.

- Vuonna 2009 ajoimme Irlannista autolla Saksaan. Lähdimme Dublinista aamuyöstä ajamaan kohti Belfastia, josta olimme menossa meren yli lautalla. Sanoin vielä lähtiessä, että laitetaan nyt bensaa, kun tankki oli aika tyhjä. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että tankataan sitten vähän myöhemmin. Dublinin ulkopuolella ei sitten ollutkaan yhtään bensa-asemaa ja tankki alkoi olla aika tyhjä. Lopulta mittari oli niin punaisella, että ajoimme johonkin läheiseen pieneen kylään, jossa oli yksi pieni bensa-asema. Kello oli 5 aamulla, eikä mikään ollut auki. Ovessa ei myöskään lukenut mitään aukioloaikoja. Jos asema olisi auennut vaikka kello 7 olisimme myöhästyneet laivasta. Lopulta näimme yhden ohikulkijan ja kysyimme koska bensa-asema aukeaa. Hän ei tiennyt, mutta kun kerroimme, että meillä on kiire hän sanoi tuntevansa bensa-aseman omistajan ja soitti hänelle. Omistaja tuli sitten avaamaan aseman vain meidän takia ja saimme tankattua auton. Tälläistä ystävällisyyttä on vain Irlannissa :)

- Vuonna 2011 ajoimme Seattlesta Calgaryyn. Lähdimme Seattlesta illalla, ja meidän tuli olla perillä noin 10 tunnissa. Meillä oli gps ja alkumatka meni ihan hyvin, kunnes olimme ohittaneet kaikki isommat kaupungit ja Kanadan rajan. Sitten gps ei enää mennyt päälle, eikä meillä ollut mitään muuta karttaa. Olimme keskellä ei mitään keskellä yötä, emmekä olleet nähneet muita autoja moneen tuntiin. Meidän piti sitten arvailla mihin käännytään. Olimme siis pienellä vuoristotiellä, eikä kyltit sanoneet meille mitään. Tien varrella näkyi kaikenlaisia eläimiä, mm. susia, joten ei tehnyt mieli pysähtyäkään. Tuli aika epätoivoinen olo. Ajoimme sitten vain suoraan ja ajattelimme, että tien on pakko päättyä jossain isommassa paikassa. Jossain välissä tie muuttui soratieksi, mutta emme voineet enää kääntyä takaisinkaan, sillä olimme ajaneet varmasti jo noin kaksi tuntia. Lopulta näimme sitten kyltin kaupunkiin, jonka tunnistimme ja pääsimme sinne. Olimme ajaneet aivan väärään suuntaan, mutta onneksi tästä kaupungista oli sitten moottoritie Calgaryyn ja pääsimme lopulta perille. Onneksi tankki oli täynnä tällä matkalla.

Luulisi, että näistä esimerkeistä olisi jo oppinut jotain. Ja kyllä varmaan olemmekin. Varsinkin nyt, kun matkustamme neljän lapsen kanssa on pakko jo vähän suunnitella.