Monday 31 December 2012

2012 viimeiset tunnit

Tuntuu aivan kummalta, että nyt on jo vuoden viimeinen päivä. Tämä vuosi on mennyt todella nopeasti.Vuosi 2012 oli hyvä vuosi. Olin töissä huhtikuun loppuun saakka. Poika syntyi toukokuussa. Heinäkuussa matkustimme Suomeen ja tulimme takaisin elokuussa. Loppuvuosi menikin yhdessä hujauksessa.

En yleensä tee uuden vuoden lupauksia, enkä siis nytkään lupaa mitään. Yritän elää tässä päivässä ja se olkoon tavoitteena myös ensi vuodelle.

Tein listan haasteista ja toiveista vuodelle 2013. Loppuvuodesta voin sitten katsoa kuinka monta näistä kohdista on toteutunut.

  • uuden auton osto
  • lomamatka pääsiäislomalla, koska minulla ei varmasti ole paljon kesälomaa tänä vuonna
  • uuden koulun löytäminen ja sinne ilmoittautuminen esikoiselle ja 4-vuotiaalle
  • lastenhoidon järjestäminen ennen töiden alkua
  • toiveena on saada vieraita Suomesta kesällä
  • miehen yrityksen laajentaminen
  • rahan säästäminen taloa varten
Tänään olemme vain kotona. Kaupungilla olisi ilotulitus, mutta emme viitsi sinne lähteä lasten kanssa. Pienemmät tytöt ovat varmasti jo nukkumassa yhdeksän aikaan. Enkä tiedä jaksanko itsekään valvoa kahteentoista, kyllä se vuosi vaihtuu ilman valvomistakin. Kylläpä olen taas tylsä :)

Kävimme eilen luistelemassa, kun olemme vihdoin saaneet hankittua sopivan kokoiset luistimet kaikille (tai no, miestä ei luistelemaan saa...). Luistelin itsekin esikoisen luistimilla ensimmäistä kertaa varmaan yli kymmeneen vuoteen ja kyllä se vieläkin hyvin sujui... Meidän lähellä on kiva luistinrata ja varmasti tullaan siellä käymään nyt usein. Tytöt olivat niin innoissaan.



Kuva on otettu kolmen jälkeen iltapäivällä, ja aurinko oli jo laskemassa.



Vuoden 2012 viimeinen aamiainen


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!


(ja hyvää syntymäpäivää veljelle! :-)


2 comments:

  1. Oikein ihanaa ja hyvää uutta vuotta teille kaikille, rakkaat! Hillosipuleista tuli mieleen, että 4-vuotiaan äiti halusi niitä aina erityisesti, niitä ei saanut unohtaa joulupöydästä!
    Pikkuveljen synttäri/uuden vuoden kahville kokoontuivat taas tädit ym porukka tänne. Kiva että olette päässeet luistelemaan!

    ReplyDelete