Aktiivisemman elämän alku

Tänne Kanadaan muuton jälkeen meidän elämä on ollut aika yksitoikkoista. Meinasin ensin kirjoittaa että tylsää, mutta lapset kyllä pitävät huolen siitä, että tylsää se ei ainakaan ole. Arki on kuitenkin sitä samaa viikosta toiseen, eikä me oikeastaan koskaan tehdä mitään erikoista. En ole myöskään etsimällä etsinyt uusia kavereita ja tuttavapiiri on täällä aika pieni. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin ollut, sillä näin neljän lapsen kokopäivätyössä käyvänä äitinä ei sitä aikaa oikeastaan olekaan käydä kaikenmaailman tapahtumissa tai vierailuilla. Sitä paitsi olen aika paljon kotona viihtyvä tyyppi, enkä kauheasti kaipaakaan tapahtumarikkaampaa elämää. Tai näin olen luullut.

Viime kuukausien aikana kaikki on kuitenkin jostain syystä muuttunut. Osaksi tämä johtuu ehkä työpaikan vaihdosta, sillä olen nyt tavannut paljon ihmisiä, joiden kanssa on paljon yhteistä. Toisaalta se voi johtua myös itsestäni, sillä olen nykyään jostain syystä paljon avoimempi kuin ennen. Tai sitten olemme saavuttaneet sen neljän vuoden maagisen rajan, jolloin uusi kotimaa ei enää tunnu uudelta ja elämä täällä siirtyy uudelle asteelle. Oli miten oli, kalenteri on alkanut täyttymään tapaamisista ja melkein joka viikonloppu olemme käyneet jossain. Lisäksi olen luvannut esikoiselle, että suunnittelemme yhden paikan joka kuukausi, jonne menemme kaikki yhdessä. Koska yleensä menemme pienempien lasten ehdoilla, jää esikoinen aina suosiolla kotiin enkä oikeastaan vietä ollenkaan aikaa hänen kanssaan. Myös tähän on siis tultava muutos.

Pari viikkoa sitten vein tytöt Calgary Flamesin (paikallinen NHL-joukkue) järjestämälle päivän kestävälle liikuntaleirille. Lapset saivat paljon vinkkejä terveelliseen elämään ja siihen kuinka kunnosta voi pitää huolta. Koko leiri oli ilmainen, sillä joukkue lahjoittaa rahaa joka vuosi lasten liikunnan edistämiseen. 

Viime viikonloppuna menimme "sisäleikkipuistoon" (anteeksi taas suomi, en jaksa googlata mitä nämä paikat on suomeksi, kun eihän tälläisiä paikkoja ollut silloin kun vielä Suomessa asuin). Tämä oli ensimmäinen kerta myös lapsille, sillä minulla on ollut jonkinlaisia ennakkoluuloja koko paikkaa kohtaan. Mutta lapsilla oli kivaa, ja olimme siellä lopulta jopa viisi tuntia. Äiti oli aika väsynyt tämän jälkeen...

Aktiivisemman elämän myötä blogiinkin on ehkä enemmän materiaalia, kun ei siitä arjesta aina jaksa kirjoittaa. Eikä sitä kukaan jaksa lukea, että tänään taas siivottiin ja laitettiin ruokaa ja sitten ajoissa nukkumaan, kun seuraavana päivänä on työpäivä. Kun ei niitä "arjen pieniä iloja" kuitenkaan joka päivä löydä. 

Isompia ja pienempiä ongelmia

Viime viikko on ollut aikamoinen. Olen elämäni aikana oppinut, että kaikki ongelmat tapaavat tulla aina samaan aikaan. Ensin on pitkä aika, jolloin elämä on tasaista ja kaikki menee hyvin. Sitten taas yhtäkkiä kaikki menee väärin ja tulee ongelmia ongelmien perään. Onneksi nämä "huonon onnen" kaudet kestävät yleensä vain hetken. Tämän jälkeen elämä on taas sitä normaalia, kunnes taas jonkin ylemmän voiman mielestä on taas aika vähän kärsiä.

Kuten arvata saattaa, viime viikolla mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Alkuviikosta meidän hella ja uuni meni rikki, mikä vaikeutti elämää huomattavasti. Pari päivää elettiin kylmällä ruualla ja pizzalla. Kun sitten saimme hellan korvattua, meiltä meni sähköt. Mistään yleisestä sähkökatkosta ei ollut kyse, sillä olimme ainut talo meidän kadulla ilman sähköjä. Sähkölaitokselta luvattiin tulla katsomaan vikaa seuraavana aamuna ja joku kaapeli (?) oli kuulemma viallinen. Lopulta olimme ilman sähköjä 48 tuntia, mikä tuntui ikuisuudelta pimeässä ja kylmässä talossa. Tämän lisäksi viikkoon mahtui myös paljon muitakin erinäisiä ongelmia, mm. koulubusseista myöhästymisiä ja muuta pientä. Nyt on kaikki taas kunnossa ja voin aloittaa viikonlopun pesemällä uudestaan pyykkejä, jotka olivat jumissa pesukoneessa sähkökatkon ajan.

Minun piti oikeastaan kirjoittaa toisesta ongelmasta, ennen kuin kaikki nämä oikeat ongelmat ilmaantuivat. Minulla on nimittäin kenkäongelma. En ikinä löydä kenkäkaupoista sopivia kenkiä. Voi kuulostaa kummalliselta, mutta niin se vain on. Tuntuu, että sellaisia kenkiä ei tehdä, jotka olisivat juuri minun näköiseni. Sitten kun vihdoin löydän jotkut sopivat niin pidän niitä sitten aivan joka päivä. Minulla onkin yleensä vain yhdet kengät. Viime viikolla (tietenkin!) Suomesta viime kesänä ostamani luottokenkien pohja meni rikki, ja uudet piti löytää heti, kun enhän nyt kehdannut mennä töihin rikkinäisillä kengillä. Ruokatauon aikana kiersin kaikki ostoskeskuksen kymmenen kenkäkauppaa läpi, eikä yhtäkään sopivaa kenkäparia löytynyt, Tai no, oli siellä yhdet 200 dollaria maksavat, mutta en ollut valmis maksamaan niin paljon. Sitten päätin vielä katsoa eräästä vaatekaupasta, ja siellähän ne oli! Löysin jopa kaksi eri paria, eikä hinta päätä huimannut. Näillä pärjää nyt ainakin vähän aikaa. Vaikka onhan se ekologisempaa ostaa yhdet kalliit kuin kaksi halpaa, jotka eivät varmasti kestä yhtä kauan käytössä, niin tälläiselle kenkäongelmaiselle kuin minä määrä korvaa laadun tässä tapauksessa.

2015

Joululoma on sujunut oikein rauhallisissa merkeissä. On levätty, 

katsottu elokuvia, pelattu pelejä ja syöty hyvin. Mikään aktiiviloma ei ole siis ollut kyseessä, mutta kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Pari kertaa olemme kuitenkin käyneet pulkkamäessä, kun ilmat ovat olleet vähän leudompia. Alkuviikosta täällä oli -25 asteen pakkaset, eikä ulos oikein huvittanut mennä. 

Vuosikin ehti jo vaihtua. Olin suunnitellut uudeksi vuodeksi rauhallista koti-iltaa, mutta mies olikin kutsuttu illanviettoon ja lähti sinne kaikkien lasten kanssa. Olisin itsekin tietenkin voinut mennä, mutta elokuvien katselu sohvalla houkutti kuitenkin enemmän. Kun sitä niin harvoin voi olla yksin kotona ja katsoa aivan mitä itse haluaa! Elokuvaillasta muodostuikin sitten oikein nyyhkyilta, kun valitsin tietenkin romanttisia ihania elokuvia (PS. I love you ja intialainen The lunchbox...aaahhh, suosittelen!), vuosi vaihtui siis kyynelehtiessä mennettä ja tulevaa. No, onneksi omassa elämässä ei kuitenkaan ole niin paljon aihetta kyyneliin! Mies ja lapset tulivat kotiin vasta kello kaksi yöllä, ja tänään nukuttiin pitkään.

Otin viime vuonnakin kuvan vuoden viimeisestä aamiaisesta, joten jatketaan samaa linjaa. Nyt oli teetä, pannukakkuja ja omenaa.

Aamupalan (tai oikeastaan lounaan) jälkeen lähdin pienempien lasten kanssa kävelylle joen rantaan. Lapset keksivät heti kaikenlaisia seikkailuja, ja metsässä meni monta tuntia.

Jos olisi tullut kalastusvehkeet mukaan, niin tälläisiä kaloja olisi joesta voinut saada. 

Hämärän alkaessa lähdimme takaisin kotiin. Illalla leivoin vielä nigerialaisia lihapiirakoita ja syötiin niitä illalliseksi keiton kanssa. Vuoden ensimmäinen päivä oli siis erittäin onnistunut. Toivottavasti seuraava vuosi tuo tullessaan onnea ja iloa sekä myös muutoksia!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Tip Tap Tip Tap...

 Päivät ja viikot menevät ohi niin kauheaa vauhtia, että yhtäkkiä onkin enää 10 päivää jouluun! Olen onnistunut aika hyvin ummistamaan silmäni kaikelta joulutavaralta kaupoissa ja joka paikassa soivilta joululauluilta. Mutta viime viikolla lapsilla oli koulussa ihana ja tunnelmallinen joulukonsertti ja se oli se, joka toi aidon joulun odotuksen myös meille.

Osallistuimme viime viikonloppuna myös ensimmäistä kertaa Calgaryn Suomi-seuran itsenäisyyspäivä- ja joulujuhlaan. En ole oikeastaan koskaan näiden 14 vuoden ulkomailla asumisen aikana kaivannut varta vasten suomalaisia kavereita ja olen huomannut, että pelkkä suomalaisuus ei ole tae siitä, että ihmisen kanssa tulee automaattisesti toimeen, ulkomaillakaan, jos ei ole mitään muuta yhteistä. Pari kuukautta sitten tutustuin kuitenkin monen mutkan kautta sattumalta suomalais-nigerialaiseen perheeseen, joka asuu vain parin korttelin päässä meiltä. Heillä on myös melkein saman ikäinen poika meidän pojan kanssa. Aika sattuma kyllä, että olemme molemmat päätyneet tähän samaan kaupunkiin ja vielä samalle asuinalueelle! No kuitenkin, häneltä kuulin Suomi-seuran järjestämästä lasten suomikerhosta ja olemme myös nyt käyneet siellä pari kertaa. Lapset esittivät joulujuhlissa soihdut sammuu - laulun ja hyvin se sujuu myös meidän lapsilta. Poika oli tästä eniten innoissaan, mutta esityksen alkaessa juoksikin sitten äidin syliin. Monena päivänä tämän jälkeen poika onkin sitten kysynyt, että mennäänkö tänään taas sinne tip tap -paikkaan...

(Kuva on lainattu facebook-sivuilta, enkä ole kysynyt lupaa julkaisuun. Poistan kyllä, jos joku haluaa)

Laitoimme myös joulukuusen. Meidän kuusessa ei ikinä ole mitään teemaa, vaan melkein kaikki koristeet ovat lasten vuosien varrella tekemiä. Aika sekametelisopalta se näyttää, mutta kaikilla koristeilla on kyllä tunnearvoa.

Tänään olemme menossa Calgaryn ruotsalaisten järjestämään Lucia-juhlaan. Meille Lucia on ollut aina tärkeä. Esikoinen kävi Ruotsissa asuessamme päiväkotia, ja sieltä on tämä Lucia-perinne jäänyt elämään myös muille lapsille.

Itselläni on myös tänä vuonna pitkä joululoma, vaikka vasta aloitin uudessa työpaikassa. Meidän koko toimisto on kiinni 20.12 - 5.1. mikä ei ole todellakaan tavallista Kanadassa. Tämän edun saa siis vain, kun työskentelee italialaisessa yrityksessä. Muuten italialaisten kanssa työskentely on ollut aika mielenkiintoista, eikä aina kovin positiivisessa merkityksessä. Siitä saisinkin varmaan oman postauksen tehtyä. Mutta siis, olen kotona koko lasten joululoman ajan. Mitään erikoisia suunnitelmia ei vielä ole, mutta jotain pitää varmasti keksiä välipäiville.

Viikon ruokaostokset

Ensimmäinen viikko uudessa työssä takana. Hieman on ollut totuttelemista uusiin rutiineihin, mutta tulen varmasti viihtymään sillä uudet työkaverit ovat ainakin kivoja. Kaikista isoin muutos uuden työn mukana on kuitenkin työmatkat. Kun ennen matka työpaikalle kesti autolla 25 minuuttia, nyt joudun ensin ajamaan juna-asemalle 10 minuuttia ja sitten vielä 30 minuutin junamatka. Vaikka matka ei ajallisesti ole kovin paljon pidempi niin kyllä se vie vähän enemmän voimia. Kotona olen myös 45 minuuttia myöhemmin kuin aikaisemmin, sillä työajat ovat hieman erilaiset. Mutta kaikkea ei voi saada, ja paremman palkan takia tämän kyllä kestää.

 

Pidemmät työajat tarkoittavat myös sitä, että on opeteltava suunnittelemaan viikon syömisiä etukäteen. Enää ei voi tulla kotiin ja miettiä, että mitä sitä tänään syötäisiin, kun lapset ovat jo nälkäisiä. Melkein joka päivä on myös joku harrastus ja ruoka on oltava valmiina 30 minuutissa. En ole ikinä tehnyt viikon ruokalistoja etukäteen vaan kokkaan mitä juuri sinä päivänä tekee mieli. En ikinä myöskään mene ruokakauppaan ostoslistan kanssa, vaan aika samat perustarvikkeet tulee ostettua joka viikko.

 

Elämää Vihreällä Saarella blogissa oli vähän aikaa sitten postaus kauppakassin sisällöstä ja päätin itsekin tehdä postauksen tästä aiheesta. Minusta on mielenkiintoista vertailla  eri maiden ruokien hintoja ja tutustua ruokakauppojen tarjontaan. Eilen kaupasta tultuani muistinkin sitten ottaa kuvan ostoksista (pimeässä ja kiireessä tuli aivan kauhea kuva ja hetken päästä puolet oli jo laitettu kaappeihin).

 

Meidän ruokabudjetti on 200 dollaria viikossa. Käyn yleensä yhdessä isossa kaupassa ja sen lisäksi kerran kuussa ostetaan lihaa teurastamolta. Joskus käydään myös afrikkalaisessa ruokakaupassa hakemassa aineita nigerialaiseen ruokaan. Tällä viikolla rahaa meni hieman enemmän, koska mukana on myös kosmetiikkatuotteita. Lisäksi esikoinen oli mukana kaupassa ja silloin tulee aina ostettua kaikkea hieman turhaakin. Alla on siis tämän viikon ostokset ja rahaa meni 245.46 dollaria (noin 182 euroa).

 

 

 

Mitä sitten ostin?
En ala kilometrin mittaista kuittia kopioimaan, mutta tässä jotain esimerkkejä:

Aamiaiseksi
aamiaismurot, 4.49 (3.34 euroa)
luonnonjogurtti, 2 litraa, 5.96 (4.43 euroa)
12 kananmunaa, 2.47 (1.84 euroa)
4 litraa maitoa, 4.86 (3.69 euroa)
pakastemarjat 600 gr, 3.98 (2.96 euroa)

Hedelmät ja kasvikset
Banaaneja noin kilon, 1.93 (1.43 euroa)
sipuleita 10 kpl, 1.27 (0.94 euroa)
salaatti, 2.47 (1.84 euroa)
tomaatteja 800 gr, 3.43 (2.55 euroa)

Liha ja kala
1,8 kilon pakkaus kanaa, 9.58 (7.12 euroa)
1,2 kiloa turskaa pakastettuna, 10.00 (7.43 euroa)
1,6 kiloa naudanjauhelihaa, 16, 90 (12.56 euroa)

Muuta
kiinalaisia riisikakkuja, 1.00 (0.74 euroa)
1 litran purkki hilloa, 5.99 (4.45 euroa)
pakkaus lasagnelevyjä, 1.87 (1.37 euroa)
500 gr voileipäkeksejä, 2.79 (2.07 euroa)

Lisäksi 4 kilon laatikko kiinalaisia mandariineja. Näitä on saatavilla vain nyt ennen joulua ja joulun aikaan, todellinen sesonkituote siis. Meillä menee tälläinen laatikko viikossa, mandariinit ovat todella makeita ja lapsille myös helppo kuoria. Tämä maksoi 6.98 eli noin 5.20 euroa.



 

 

Meillä on iso säkki riisiä, perunoita ja pastaa sekä omenoita ym. on vielä viime viikosta jäljellä. Näillä pitäisi nyt pärjätä taas ensi viikonloppuun asti.

 

Minun pitäisi nyt oikeastaan tehdä se ruokalista ensi viikolle.... mutta en ehkä olekaan niin suunnitelmallinen ihminen kuitenkaan. Tässä on nyt ainekset yhteen kalaruokaan, yhteen liharuokaan ja yhteen kanaruokaan. Ainekset on valmiina, joten jätetään sittenkin tilaa improvisaatiolle. 

Humanistin uusi työpaikka

Minulta kysytään usein, että miksi muutin ulkomaille. Vaikka ensimmäisen ulkomaille muuton syynä olikin mies, ovat sen jälkeiset muutot johtuneet aina työpaikasta. Usein ajattelenkin, että olisinko näin kokenut ja ennakkoluuloton jos olisin jäänyt Suomeen? Pahimmassa tapauksessa olisin ehkä pitkäaikaistyötön humanisti. 

Suomessa keskisuuressa kaupungissa 90-luvulla kasvaneena minulla ei ollut minkäänlaisia suuria haaveita työelämään riippuen. Mentaliteettina oli "hyvä jos jonkin työn löytää". Olin onnekas, että pääsin kesätöihin parina kesänä vaikka se olikin vain siivousta. Sitten hain opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka tulevaisuuden työllistyminen sillä alalla näyttikin aika synkältä. Opiskelut jäivät kuitenkin kesken kotikaupungissani ja muutin Tukholmaan, jossa jatkoin opiskelua. Työmahdollisuudet eivät olleet Tukholmassakaan kovin hyvät tälläiselle suomalaiselle humanistille ilman mitään alan työkokemusta. Sitten aloin lähetellä työhakemuksia eri maihin, ja vastauksia alkoi tulemaan. Kaikki päättyi siihen, että Irlannista lähetettiin työsopimus ja parin kuukauden päästä olin jo pysyvässä työsuhteessa hyvällä palkalla. Näin humanisti siirtyi liike-elämään. 

Kun Suomessa työnhakijalta vaaditaan juuri alalle sopiva tutkinto, katsotaan Irlannissa hyväksi kun vain on joku yliopistotutkinto. Kun eihän siellä yliopistossa opita työtä tekemään, vaan sieltä saa perustan oppimiselle ja analyyttiselle ajattelulle. Samoin täällä Kanadassa minulla ei ole ikinä ollut haitaksi, vaikka cv:ssä lukee filosofian maisteri. Päinvastoin työnantajat ovat kiinnostuneita miksi opiskelin valitsemaani alaa. Minulla on  nyt yli kuuden vuoden kokemus talousalalta ja työ on mielenkiintoista. Vaikka arvoiltani olen aina humanisti enkä ole ikinä ollut koulussa hyvä matematiikassa, ei se ole mikään este tehdä töitä myös numeroiden ja laskelmien parissa.

Syy miksi olen viime aikoina miettinyt näitä asioita on se, että olin pari viikkoa sitten työhaastattelussa työpaikkaan, josta en olisi osannut edes unelmoida kymmenen vuotta sitten. Jos olisin vain jäänyt samaan kaavaan ajatellen, että en ole tarpeeksi hyvä ja kokenut eikä minulla ole kaikkia tarvittavia vaatimuksia, en olisi tässä nyt. Viime viikolla sain nimittäin tietää, että juuri minut on valittu. En ole vieläkään oikein sisäistänyt, että se on totta. Mutta totta se on, ja nyt ehkä voin alkaa haaveilemaan myös toisesta pitkään saavuttomattomissa olevasta haaveesta, eli oman talon ostosta.

Jos joku tätä lukeva on juuri nyt samassa tilanteessa kuin minä kymmenen vuotta sitten, niin muistakaa, että maailma on avoin. Ja vaikka ulkomaille muutto ei olekaan kaikille syistä tai toisista mahdollista, niin ikinä ei saa antaa periksi. Kaikki on mahdollista, kun sitä vain itse haluaa. 

Kurpitsajuhla

Viime viikonloppuna Kanadassa vietettiin kiitospäivää, ja sen kunniaksi myös maanantai oli vapaapäivä. Kiitospäivään kuuluu tietenkin kiitospäivän ateria, jonka mekin nyt teimme. Tai oikeastaan esikoinen teki ja minä vaan vähän "avustin".

Koska ilmat olivat mitä mahtavimmat päätin viedä lapset läheiselle "maissipellolle", eli corn mazeen. Paikalla oli iso maissipeltoon tehty labyrintti, liukumäkiä, pomppulinnoja ja muita aktiviteetteja lapsille. Ainut huono puoli paikassa oli se, että olimme kaikki aivan pölyisiä kotiin tullessamme. Mutta likaiset vaatteet ovat pieni hinta lasten iloon verrattuna. Jopa esikoinen oli mukana kaverinsa kanssa, nykyään häntä ei saa mukaan mihinkään.

Tulevan Halloweenin vuoksi paikalla oli myös kurpitsafestivaali. Meille ei nyt tullut yhtään kurpitsaa kotiin. Pari kertaa olen yrittänyt kurpitsasta jotain tehdä, mutta ikinä en ole onnistunut saamaan kovin hyvää lopputulosta. 

Labyrintissa. Löydätkö poikaa ylemmästä kuvasta?