Tip Tap Tip Tap...

 Päivät ja viikot menevät ohi niin kauheaa vauhtia, että yhtäkkiä onkin enää 10 päivää jouluun! Olen onnistunut aika hyvin ummistamaan silmäni kaikelta joulutavaralta kaupoissa ja joka paikassa soivilta joululauluilta. Mutta viime viikolla lapsilla oli koulussa ihana ja tunnelmallinen joulukonsertti ja se oli se, joka toi aidon joulun odotuksen myös meille.

Osallistuimme viime viikonloppuna myös ensimmäistä kertaa Calgaryn Suomi-seuran itsenäisyyspäivä- ja joulujuhlaan. En ole oikeastaan koskaan näiden 14 vuoden ulkomailla asumisen aikana kaivannut varta vasten suomalaisia kavereita ja olen huomannut, että pelkkä suomalaisuus ei ole tae siitä, että ihmisen kanssa tulee automaattisesti toimeen, ulkomaillakaan, jos ei ole mitään muuta yhteistä. Pari kuukautta sitten tutustuin kuitenkin monen mutkan kautta sattumalta suomalais-nigerialaiseen perheeseen, joka asuu vain parin korttelin päässä meiltä. Heillä on myös melkein saman ikäinen poika meidän pojan kanssa. Aika sattuma kyllä, että olemme molemmat päätyneet tähän samaan kaupunkiin ja vielä samalle asuinalueelle! No kuitenkin, häneltä kuulin Suomi-seuran järjestämästä lasten suomikerhosta ja olemme myös nyt käyneet siellä pari kertaa. Lapset esittivät joulujuhlissa soihdut sammuu - laulun ja hyvin se sujuu myös meidän lapsilta. Poika oli tästä eniten innoissaan, mutta esityksen alkaessa juoksikin sitten äidin syliin. Monena päivänä tämän jälkeen poika onkin sitten kysynyt, että mennäänkö tänään taas sinne tip tap -paikkaan...

(Kuva on lainattu facebook-sivuilta, enkä ole kysynyt lupaa julkaisuun. Poistan kyllä, jos joku haluaa)

Laitoimme myös joulukuusen. Meidän kuusessa ei ikinä ole mitään teemaa, vaan melkein kaikki koristeet ovat lasten vuosien varrella tekemiä. Aika sekametelisopalta se näyttää, mutta kaikilla koristeilla on kyllä tunnearvoa.

Tänään olemme menossa Calgaryn ruotsalaisten järjestämään Lucia-juhlaan. Meille Lucia on ollut aina tärkeä. Esikoinen kävi Ruotsissa asuessamme päiväkotia, ja sieltä on tämä Lucia-perinne jäänyt elämään myös muille lapsille.

Itselläni on myös tänä vuonna pitkä joululoma, vaikka vasta aloitin uudessa työpaikassa. Meidän koko toimisto on kiinni 20.12 - 5.1. mikä ei ole todellakaan tavallista Kanadassa. Tämän edun saa siis vain, kun työskentelee italialaisessa yrityksessä. Muuten italialaisten kanssa työskentely on ollut aika mielenkiintoista, eikä aina kovin positiivisessa merkityksessä. Siitä saisinkin varmaan oman postauksen tehtyä. Mutta siis, olen kotona koko lasten joululoman ajan. Mitään erikoisia suunnitelmia ei vielä ole, mutta jotain pitää varmasti keksiä välipäiville.

Viikon ruokaostokset

Ensimmäinen viikko uudessa työssä takana. Hieman on ollut totuttelemista uusiin rutiineihin, mutta tulen varmasti viihtymään sillä uudet työkaverit ovat ainakin kivoja. Kaikista isoin muutos uuden työn mukana on kuitenkin työmatkat. Kun ennen matka työpaikalle kesti autolla 25 minuuttia, nyt joudun ensin ajamaan juna-asemalle 10 minuuttia ja sitten vielä 30 minuutin junamatka. Vaikka matka ei ajallisesti ole kovin paljon pidempi niin kyllä se vie vähän enemmän voimia. Kotona olen myös 45 minuuttia myöhemmin kuin aikaisemmin, sillä työajat ovat hieman erilaiset. Mutta kaikkea ei voi saada, ja paremman palkan takia tämän kyllä kestää.

 

Pidemmät työajat tarkoittavat myös sitä, että on opeteltava suunnittelemaan viikon syömisiä etukäteen. Enää ei voi tulla kotiin ja miettiä, että mitä sitä tänään syötäisiin, kun lapset ovat jo nälkäisiä. Melkein joka päivä on myös joku harrastus ja ruoka on oltava valmiina 30 minuutissa. En ole ikinä tehnyt viikon ruokalistoja etukäteen vaan kokkaan mitä juuri sinä päivänä tekee mieli. En ikinä myöskään mene ruokakauppaan ostoslistan kanssa, vaan aika samat perustarvikkeet tulee ostettua joka viikko.

 

Elämää Vihreällä Saarella blogissa oli vähän aikaa sitten postaus kauppakassin sisällöstä ja päätin itsekin tehdä postauksen tästä aiheesta. Minusta on mielenkiintoista vertailla  eri maiden ruokien hintoja ja tutustua ruokakauppojen tarjontaan. Eilen kaupasta tultuani muistinkin sitten ottaa kuvan ostoksista (pimeässä ja kiireessä tuli aivan kauhea kuva ja hetken päästä puolet oli jo laitettu kaappeihin).

 

Meidän ruokabudjetti on 200 dollaria viikossa. Käyn yleensä yhdessä isossa kaupassa ja sen lisäksi kerran kuussa ostetaan lihaa teurastamolta. Joskus käydään myös afrikkalaisessa ruokakaupassa hakemassa aineita nigerialaiseen ruokaan. Tällä viikolla rahaa meni hieman enemmän, koska mukana on myös kosmetiikkatuotteita. Lisäksi esikoinen oli mukana kaupassa ja silloin tulee aina ostettua kaikkea hieman turhaakin. Alla on siis tämän viikon ostokset ja rahaa meni 245.46 dollaria (noin 182 euroa).

 

 

 

Mitä sitten ostin?
En ala kilometrin mittaista kuittia kopioimaan, mutta tässä jotain esimerkkejä:

Aamiaiseksi
aamiaismurot, 4.49 (3.34 euroa)
luonnonjogurtti, 2 litraa, 5.96 (4.43 euroa)
12 kananmunaa, 2.47 (1.84 euroa)
4 litraa maitoa, 4.86 (3.69 euroa)
pakastemarjat 600 gr, 3.98 (2.96 euroa)

Hedelmät ja kasvikset
Banaaneja noin kilon, 1.93 (1.43 euroa)
sipuleita 10 kpl, 1.27 (0.94 euroa)
salaatti, 2.47 (1.84 euroa)
tomaatteja 800 gr, 3.43 (2.55 euroa)

Liha ja kala
1,8 kilon pakkaus kanaa, 9.58 (7.12 euroa)
1,2 kiloa turskaa pakastettuna, 10.00 (7.43 euroa)
1,6 kiloa naudanjauhelihaa, 16, 90 (12.56 euroa)

Muuta
kiinalaisia riisikakkuja, 1.00 (0.74 euroa)
1 litran purkki hilloa, 5.99 (4.45 euroa)
pakkaus lasagnelevyjä, 1.87 (1.37 euroa)
500 gr voileipäkeksejä, 2.79 (2.07 euroa)

Lisäksi 4 kilon laatikko kiinalaisia mandariineja. Näitä on saatavilla vain nyt ennen joulua ja joulun aikaan, todellinen sesonkituote siis. Meillä menee tälläinen laatikko viikossa, mandariinit ovat todella makeita ja lapsille myös helppo kuoria. Tämä maksoi 6.98 eli noin 5.20 euroa.



 

 

Meillä on iso säkki riisiä, perunoita ja pastaa sekä omenoita ym. on vielä viime viikosta jäljellä. Näillä pitäisi nyt pärjätä taas ensi viikonloppuun asti.

 

Minun pitäisi nyt oikeastaan tehdä se ruokalista ensi viikolle.... mutta en ehkä olekaan niin suunnitelmallinen ihminen kuitenkaan. Tässä on nyt ainekset yhteen kalaruokaan, yhteen liharuokaan ja yhteen kanaruokaan. Ainekset on valmiina, joten jätetään sittenkin tilaa improvisaatiolle. 

Humanistin uusi työpaikka

Minulta kysytään usein, että miksi muutin ulkomaille. Vaikka ensimmäisen ulkomaille muuton syynä olikin mies, ovat sen jälkeiset muutot johtuneet aina työpaikasta. Usein ajattelenkin, että olisinko näin kokenut ja ennakkoluuloton jos olisin jäänyt Suomeen? Pahimmassa tapauksessa olisin ehkä pitkäaikaistyötön humanisti. 

Suomessa keskisuuressa kaupungissa 90-luvulla kasvaneena minulla ei ollut minkäänlaisia suuria haaveita työelämään riippuen. Mentaliteettina oli "hyvä jos jonkin työn löytää". Olin onnekas, että pääsin kesätöihin parina kesänä vaikka se olikin vain siivousta. Sitten hain opiskelemaan haluamaani alaa, vaikka tulevaisuuden työllistyminen sillä alalla näyttikin aika synkältä. Opiskelut jäivät kuitenkin kesken kotikaupungissani ja muutin Tukholmaan, jossa jatkoin opiskelua. Työmahdollisuudet eivät olleet Tukholmassakaan kovin hyvät tälläiselle suomalaiselle humanistille ilman mitään alan työkokemusta. Sitten aloin lähetellä työhakemuksia eri maihin, ja vastauksia alkoi tulemaan. Kaikki päättyi siihen, että Irlannista lähetettiin työsopimus ja parin kuukauden päästä olin jo pysyvässä työsuhteessa hyvällä palkalla. Näin humanisti siirtyi liike-elämään. 

Kun Suomessa työnhakijalta vaaditaan juuri alalle sopiva tutkinto, katsotaan Irlannissa hyväksi kun vain on joku yliopistotutkinto. Kun eihän siellä yliopistossa opita työtä tekemään, vaan sieltä saa perustan oppimiselle ja analyyttiselle ajattelulle. Samoin täällä Kanadassa minulla ei ole ikinä ollut haitaksi, vaikka cv:ssä lukee filosofian maisteri. Päinvastoin työnantajat ovat kiinnostuneita miksi opiskelin valitsemaani alaa. Minulla on  nyt yli kuuden vuoden kokemus talousalalta ja työ on mielenkiintoista. Vaikka arvoiltani olen aina humanisti enkä ole ikinä ollut koulussa hyvä matematiikassa, ei se ole mikään este tehdä töitä myös numeroiden ja laskelmien parissa.

Syy miksi olen viime aikoina miettinyt näitä asioita on se, että olin pari viikkoa sitten työhaastattelussa työpaikkaan, josta en olisi osannut edes unelmoida kymmenen vuotta sitten. Jos olisin vain jäänyt samaan kaavaan ajatellen, että en ole tarpeeksi hyvä ja kokenut eikä minulla ole kaikkia tarvittavia vaatimuksia, en olisi tässä nyt. Viime viikolla sain nimittäin tietää, että juuri minut on valittu. En ole vieläkään oikein sisäistänyt, että se on totta. Mutta totta se on, ja nyt ehkä voin alkaa haaveilemaan myös toisesta pitkään saavuttomattomissa olevasta haaveesta, eli oman talon ostosta.

Jos joku tätä lukeva on juuri nyt samassa tilanteessa kuin minä kymmenen vuotta sitten, niin muistakaa, että maailma on avoin. Ja vaikka ulkomaille muutto ei olekaan kaikille syistä tai toisista mahdollista, niin ikinä ei saa antaa periksi. Kaikki on mahdollista, kun sitä vain itse haluaa. 

Kurpitsajuhla

Viime viikonloppuna Kanadassa vietettiin kiitospäivää, ja sen kunniaksi myös maanantai oli vapaapäivä. Kiitospäivään kuuluu tietenkin kiitospäivän ateria, jonka mekin nyt teimme. Tai oikeastaan esikoinen teki ja minä vaan vähän "avustin".

Koska ilmat olivat mitä mahtavimmat päätin viedä lapset läheiselle "maissipellolle", eli corn mazeen. Paikalla oli iso maissipeltoon tehty labyrintti, liukumäkiä, pomppulinnoja ja muita aktiviteetteja lapsille. Ainut huono puoli paikassa oli se, että olimme kaikki aivan pölyisiä kotiin tullessamme. Mutta likaiset vaatteet ovat pieni hinta lasten iloon verrattuna. Jopa esikoinen oli mukana kaverinsa kanssa, nykyään häntä ei saa mukaan mihinkään.

Tulevan Halloweenin vuoksi paikalla oli myös kurpitsafestivaali. Meille ei nyt tullut yhtään kurpitsaa kotiin. Pari kertaa olen yrittänyt kurpitsasta jotain tehdä, mutta ikinä en ole onnistunut saamaan kovin hyvää lopputulosta. 

Labyrintissa. Löydätkö poikaa ylemmästä kuvasta?

On päiviä

On päiviä jolloin ajat kirjastoon palauttamaan myöhässä olevia kirjoja ja kirjastoon päästessäsi huomaat, että kirjalaukku jäi kotiin.

On päiviä jolloin pyydät päästä töistä tunnin aikaisemmin ehtiäksesi koulun vanhempainiltaan ja sinne päästyäsi huomaat, että vanhempainilta onkin vasta seuraavalla viikolla.

On päiviä jolloin olet teinin mielestä kauhea äiti, kun et ymmärrä millainen stressi hänellä juuri nyt on. Puhuminen ei tule kuuloonkaan.

On päiviä jolloin syödään illalliseksi purkkipapuja ja leipää, koska kauppaan ei ehdi eikä jaksa.

On päiviä jolloin tytöt kaatavat huoneensa kokolattiamatolle purkillisen hopeanväristä kimalletta, jota on sitten ympäri taloa monta viikkoa. Ja imuri on tietenkin rikki.

On päiviä jolloin poika tyhjentää juuri ostetun ison suihkusaippuapullon vessan lattialle. Ja töihin on kiire.

On päiviä jolloin olet aamuisin niin väsynyt, että töihin ajaessasi havahdut kesken matkan huomaamaan, että olet ajanut väärää tietä.

On päiviä jolloin ei ole aikaa laittaa poikaa päiväunille. Sitten tulee hiljaista ja huomaat, että poika on nukahtanut kylpyammeeseensa.

On päiviä jolloin huomaat, että kaikesta huolimatta tämä on elämää, josta on oltava kiitollinen. Ja olet onnellinen.

Banjo Banjo

Meillä on nyt sitten 8- ja 6-vuotiaat tytöt.
 Juhlat menivät hyvin ja kaikilla oli hauskaa. En tiedä johtuuko se vanhemisesta, mutta seuraavana päivänä meillä käytiin hyvin syvällisiä keskusteluja. Kaikki alkoi kysymyksestä: "Äiti, sitten kun me ollaan isoja voidaanko me kaikki siskokset asua samassa talossa?". Selitin, että aikuisena yleensä muutetaan omaan kotiin, mutta saavat he kyllä sitten asua yhdessä jos haluavat. 8v. oli sitä mieltä, että he muuttavat sitten naapureiksi.
Tästä keskustelu jatkui vielä siihen kuinka ollaan hyviä äitejä, miksi kannattaa opiskella ja kuinka haetaan töitä. 8v. haluaa monta lasta, koska "I love babies". 6v. ei halua lapsia, mutta hänestä tulee isona äitipuoli sekä lastenhoitaja. Lopulta keskustelu päättyi siihen, että 8v. totesi kuinka on odottanut koko ikänsä, että pääsee neljännelle luokalle. Ja nyt hän on jo kolmannella, "I can't believe it!"

Nämä kaksi tyttöä ovat erottamattomia ja toistensa parhaita kavereita. Heillä on mitä mielikuvituksellisempia leikkejä, jotka voivat kestää monta päivää. Vanhempi tytöistä keksi noin vuosi sitten, että on olemassa maa nimeltä Banjo Banjo. Tästä on tullut nyt molemmille mielikuvitusmaa, johon kaikki leikit perustuvat. Joskus tuntuu, että he uskovat että tämä maa on oikeasti olemassa. Banjo Banjossa kaikki on paremmin. Siellä ruoka on ilmaista, talot maksavat 100 dollaria, autot osaavat lentää ja uida, ihmiset eivät koskaan riitele, keijut ja ihmiset elävät yhdessä ja eläimet osaavat puhua. Tänä aamuna tein eväitä kouluun ja 6v. sanoi - Banjo Banjossa lapset eivät tarvitse eväitä kouluun, koska siellä koulussa on puutarha josta saa poimia mitä haluaa.
Saa nähdä kuinka kauan meillä vielä puhutaan Banjo Banjosta.

*tähän piti lisätä kuvia synttäreiltä, mutta iPadilla ei onnistu kuvien siirto* (voi kuinka inhoankaan teknologiaa, kun se ei ikinä toimi niin kuin haluaisi).

Ihana arki vihdoinkin!

Koulut alkoivat nyt sitten vihdoinkin! Ja nyt olemme viime viikon aikana päässeet taas arkirytmiin, tosin kaikki harrastukset alkavat vasta ensi viikolla, joten ensimmäinen viikko oli kuin pehmeä lasku arkeen. 

Esikoinen aloitti nyt 8.luokan, toinen tyttö 3.luokan ja kolmas 1.luokan. Kaikilla on siis nyt koko päivä koulua joten arki helpottuu siinäkin mielessä, että vain poika tarvitsee hoitopaikan. Koulupäivä on kaikilla 8.10 - 15.00 ja nuoremmat tytöt tulevat bussilla kotiin 15.45 ja vanhempi 16.05. 

Vaikka koulun aloitusta onkin odotettu, tuntuu se myös kukkarossa. Täällä on ilmainen opetus eikä kirjoistakaan tarvitse maksaa, mutta koulusta tulee aina pitkä lista tarvikkeista, jotka pitää kaikilla olla. Lisäksi pitää maksaa koulubussista, luokkaretkistä, ruokailun valvonnasta (opettajat eivät syö lasten kanssa vaan täksi ajaksi on palkattu erillinen valvoja) sekä toimistokustannuksista (kopiointi ym.). Kuulin radiosta viime viikolla, että tänä vuonna koulunalun ostoksiin käytetään keskimäärin noin 250 dollaria yhtä oppilasta kohden. Meillä ei onneksi mennyt niin paljon...huh, sehän olisi 750 dollaria. Tyttöjen kouluissa on onneksi koulupuvut, joten uusia vaatteita ei tarvinnut ostaa ja siinäkin säästi paljon. Vaikka koulupuvuista voi olla montaa eri mieltä, itse suorastaan rakastan niitä! Kuinka helppoa onkaan joka aamuinen pukeminen, kun vaatteet on aina valmiina. Enkä ole kyllä tyttöjen koulussa kenenkään muunkaan kuullut valittavan joutuvansa käyttämään koulupukua.

Esikoinen aloitti tänä vuonna uudessa koulussa ja lukujärjestys näyttää tältä.

Valinnaisia aineita sai valita kolme kahdeksan eri vaihtoehdon joukosta. Hänellä on nyt valinnaisena kotitalous, kuvaamataito ja taidemaalaus. Tänä vuonna hänellä on myös ranskan tilalla espanja, josta tykkää kovasti. Muita pakollisia aineita ovat Social Studies (historia ja maantieto), tiede (kemia ja fysiikka), matematiikka, äidinkieli (englanti) ja  Life Skills eli elämänhallintataito (?). Liikuntaa on kolme tuntia viikossa. Uusi koulu tuntuu tosi hyvältä ainakin näin ensimmäisen viikon jälkeen.

Syyskuu tietää sitä, että meillä alkaa taas myös synttäriputki, sillä seuraavien neljän viikon sisällä meillä on kolmet synttärit. Ylihuomenna täytetään 8, seuraavaksi 6 ja viimeisen synttärisankarin ikää en nyt satu muistamaan...(tai sitten se on salaisuus...). Tyttöjen kaverisynttärit pidetään varmasti vasta ensi viikonloppuna, kun sitä vaan jaksaisi alkaa suunnittelemaan.