Taas arkea... ja taas on joka aamu tehtävä nämä:
On olemassa vain kaksi kotityötä, joita inhoan. Toinen on tiskaaminen ja toinen lasten eväiden teko kouluun. Ensinnäkin siihen menee paljon aikaa aamuisin enkä ikinä jaksa panostaa ja laittaa erilaisia ja uusia lounasvaihtoehtoja joka päivälle. Esikoisen lounasta en enää tee, vaikka hänen mukaansa kavereiden äidit kyllä tekevät heidän lounaansa. Mutta mielestäni 12-vuotias on kyllä tarpeeksi vanha tekemään omat eväänsä ja näin säästyn myös ainaisilta valituksilta, kun teen aina muka jotain väärin. Nuoremmat tytöt eivät onneksi ainakaan vielä valita vaan syövät kyllä kaiken mitä laitan.
Eväiden teko ei ole ainut syy miksi vihaan aamuja. Aina on kiire vaikka heräisi kuinka aikaisin (tai no, myönnetään että en ikinä herää minuuttiakaan aikaisemmin kuin on aivan pakko) ja se on aina haaste saada lapset puettua ja aamupalalle ennen kuin pitää lähteä kello kuusi. Au pairille olisi kyllä tarvetta. Harmi vain ettei meillä ole tässä talossa vapaata huonetta.
Viimeinen lomaviikonloppu oli kiva. Lauantaina kävimme synttäreillä ja siellä meni melkein koko päivä. Sunnuntaina kävin kahden tytön kanssa katsomassa Frozen-elokuvan. Tytöt tykkäsivät ja niin äitikin. Frozen on ehkä paras Disney-elokuva pitkään aikaan... tosin olin vähän hämmentynyt siitä, mihin maahan elokuvan tapahtumat sijoittuivat. Välillä oli kuin olisi oltu Norjassa tai Venäjällä. Mutta heidän puhumansa kieli kuulosti ihan hollannilta. No, amerikkalaiset eivät varmasti tälläistä ajattele. Tai sitten se oli vain jokin mielikuvitusmaa.
Elokuvan jälkeen lähdimme kotiin jäisellä autolla, ja tuntui kuin olisimme itsekin siellä Frozen-maassa. Täällä on nyt uutisten mukaan kylmin talvi sitten vuoden 1900. Eikä talvi ole vielä edes kunnolla alkanut! Lunta on ollut joulukuun puolesta välistä asti pari metriä ja kylmimmillään on ollut -32 astetta. Onneksi välillä saamme aina nauttia Chinook-tuulista. Ja kesää kohden mennään...
Viikonloppuna löysin kaupasta myös tiikerijäätelöä! Ja oli pakko ostaa, vaikka me ei miehen työn takia ikinä osteta kaupasta jäätelöä, kun sitä on pakastimet täynnä. Mutta lakritsia en ole ikinä ennen nähnyt täällä jäätelössä. Pettymykseksi maku ei kyllä päässyt Valion tiikerijäätelön tasolle vaan appelsiini maistui liian vahvasti.
Tästä tuli taas tälläinen "mitä on taas tehty"-postaus. Blogi on muutenkin jäänyt vähän taka-alalle, kun postauksia teen yleensä keskiyöllä. Meillä ei myöskään ole vieläkään uutta kameraa ja hävettää aina laittaa tälläisiä kännykkäkuvia tänne. Toisaalta tämä ei kyllä olekaan mikään valokuvablogi, mutta olisi kuitenkin kiva pitää edes jotain tasoa. Paljon on postausaiheita mielessä, joten toivottavasti tätä jaksaa edes joku lukea. Kun ei sitä ole aina kiva itselleen kirjoitella. Yksi uuden vuoden lupauksista saa siis olla blogin ahkerampi päivittäminen.
Jaksaa aina lukea! pieni kurkistus teidän elämään ja erilaiseen maailmaan. Milloinkahan me saamme tänne lunta ja pakkasta...yhä vain plussan puolella... Toivottavasti pärjäätte siellä Frozen-maassa!
ReplyDelete