No, tänään oli sellainen päivä. Aamulla töihin lähtiessä auto ei lähtenyt käyntiin. Onneksi meillä oli starttikaapelit ja sain miehen autosta virtaa, mutta olin 45 minuuttia töistä myöhässä.
Töissä oli kaikenlaista säätämistä ja niin kiire, etten ehtinyt edes syömään. Iltapäivällä alkoi sataa lunta ja sitä sitten satoi ja satoi... joten kotiin lähtiessä oli jo todellinen liikennekaaos. Olin sitten noin tunnin normaalia myöhemmin kotona.
Lapset olivat nälkäisiä ja aloinkin heti laittamaan ruokaa. Kaikki olivat huonolla tuulella, paitsi poika, joka kävi ylikierroksilla. Ja sitä poikaa sai sitten olla hakemassa pois milloin mistäkin, sillä hän sai tuhoa aikaan missä tahansa olikin. Kun lapset olivat syöneet (en itse ehtinyt edes istua alas), aloimme tekemään läksyjä. 2-luokkalaisen piti palauttaa huomiseksi tiedeprojekti. "Tee laite, joka pitää jääpalan sulamatta mahdollisimman pitkään". Tässä vaiheessa en tiennyt itkeäkö vai nauraako.
Jotain saimme sitten kuitenkin aikaiseksi. Sitten piti vielä viedä esikoinen balettitunnille. Tämän jälkeen ajattelin, että vihdoinkin kello on niin paljon, että lapset voivat mennä nukkumaan.
Tytöt menivät pesemään hampaita yläkerran vessaan. Pian sieltä kuului todella epäilyttävä ääni. Poika oli ehtinyt laittaa vessanpöntön täyteen vessapaperia ja vetämään sen monta kertaa. Kuten arvata saattaa, tuli kaikki vesi lattialle ja sitä vettä oli paljon. Lattian kuivaamiseen meni ainakin kymmenen pyyhettä. Tällä välin lähetin lapset alakertaan. Samalla kun kuivasin vessan lattiaa poika oli saanut keittiössä käsiinsä tiskiainepullon. Ja siinä ei kauan kestänyt, kun koko pullo oli tyhjennetty keittiön lattialle.
Nyt pitikin lähteä hakemaan esikoista kotiin. Kun sain pojan vihdoinkin nukkumaan siivosin ensin vessan perusteellisesti ja laitoin pesukoneen päälle. Sitten pesin keittiön lattian ja tiskasin koko päivän tiskit.
Kello on nyt 11.12 ja syön ensimmäistä kertaa koko päivänä. Toivottavasti huomenna olisi vähän parempi päivä.
Nyt olisi ehkä viisasta mennä nukkumaan, mutta aloin katsomaan kanadalaista versiota amerikkalaisesta sarjasta Undercover Boss. Ja tässä jaksossa ollaan täällä kotikaupungissa. Myös Youtubesta löytyi tämä jakso:
Kaikki myötätuntoni! onneksi siis todella kaikki päivät eivät ole tällaisia. Terveiset sinne...meki saatiin sitten lopulta tänne lunta ja pakkasta: koko viikon ollut melkein -20. Onko teillä lämmitysjohtoa autolle?
ReplyDeleteMeillä ei ole johtoa, mutta auto on aina lähtenyt käyntiin kylmyydestä huolimatta. Nytkään ei ollut kylmyyden syy, vaan akku oli tyhjentynyt...
DeleteSelailen taaksepäin blogilistan historiaa kun en puhelimella päässyt sitä näkemään. Voi hitsin vitsit teillä on ehtiväinen pikkujäbä! :D
ReplyDeleteeikö... joskus ajattelen onko tää normaalia kun kolmen tytön jälkeen tää poika on kuin duracell-pupu. Parin vuoden päästä pitäisi kuulemma vähän rauhottua, nyt ei auta muu kuin yrittää pysyä perässä...
Delete