Sunday 26 May 2013

First Ride ja muita juttuja

Olimme eilen 4-vuotiaan kanssa tutustumassa koulubussiin. Tapahtuma oli järjestetty kaikille syksyllä koulunsa aloittaville. Ensin näytettiin turvallisesta bussimatkasta kertova filmi ja sitten lapset saivat ajaa pienen matkan koulubussilla. Ensin vanhempien kanssa ja sitten yksin. Joillekin oli tullut toisella matkalla itku. 4-vuotias tuli bussista totisena, mutta oli kuulemma ollut kivaa.






Tänään vein esikoisen kahden kaverinsa kanssa ostarille. Tämä ei ollut oma ideani, kuten minut tuntevat varmaan voivat arvata (ostoskeskukset eivät ole lemipipaikkojani). Ja voi mitä juttuja näillä esiteineillä on...välillä en tiennyt itkeäkö vai nauraako. Emme saaneet tietenkään kulkea yhdessä vaan sovittiin paikka missä nähdään tunnin päästä. Kuljeskelin siellä sitten kahden pienemmän tytön ja pojan kanssa heitä odottaen. Kivointa pienille tytöille oli ostarin keskellä oleva suihkulähde, jonne ihmiset heittivät kolikoita. Sanoin, että se on toivomuslähde ja molemmat kävivät heittämässä sinne kolikon.
Kysyin sitten mitä he toivoivat. 4-vuotias toivoi voivansa ratsastaa ponilla. 6-vuotias toivoi, että dinosaurukset eivät olisi kuolleet sukupuuttoon. Sellaista...

Tämä bloggailu on jäänyt vähän vähemmälle nyt. Kun on tälläinen 1-vuotias Duracell-pupu, joka seuraa joka paikkaan, niin harvoin pystyn istumaan koneella. Yritän tänne kuitenkin aina jotain laittaa.


1 comment:

  1. Hei, kivoja postauksia! On niin ikävä teitä...pian nähdään! Olen yrittänyt soittaakin, ehkä ensi lauantaina?

    ReplyDelete