Aktiivisemman elämän alku

Tänne Kanadaan muuton jälkeen meidän elämä on ollut aika yksitoikkoista. Meinasin ensin kirjoittaa että tylsää, mutta lapset kyllä pitävät huolen siitä, että tylsää se ei ainakaan ole. Arki on kuitenkin sitä samaa viikosta toiseen, eikä me oikeastaan koskaan tehdä mitään erikoista. En ole myöskään etsimällä etsinyt uusia kavereita ja tuttavapiiri on täällä aika pieni. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin ollut, sillä näin neljän lapsen kokopäivätyössä käyvänä äitinä ei sitä aikaa oikeastaan olekaan käydä kaikenmaailman tapahtumissa tai vierailuilla. Sitä paitsi olen aika paljon kotona viihtyvä tyyppi, enkä kauheasti kaipaakaan tapahtumarikkaampaa elämää. Tai näin olen luullut.

Viime kuukausien aikana kaikki on kuitenkin jostain syystä muuttunut. Osaksi tämä johtuu ehkä työpaikan vaihdosta, sillä olen nyt tavannut paljon ihmisiä, joiden kanssa on paljon yhteistä. Toisaalta se voi johtua myös itsestäni, sillä olen nykyään jostain syystä paljon avoimempi kuin ennen. Tai sitten olemme saavuttaneet sen neljän vuoden maagisen rajan, jolloin uusi kotimaa ei enää tunnu uudelta ja elämä täällä siirtyy uudelle asteelle. Oli miten oli, kalenteri on alkanut täyttymään tapaamisista ja melkein joka viikonloppu olemme käyneet jossain. Lisäksi olen luvannut esikoiselle, että suunnittelemme yhden paikan joka kuukausi, jonne menemme kaikki yhdessä. Koska yleensä menemme pienempien lasten ehdoilla, jää esikoinen aina suosiolla kotiin enkä oikeastaan vietä ollenkaan aikaa hänen kanssaan. Myös tähän on siis tultava muutos.

Pari viikkoa sitten vein tytöt Calgary Flamesin (paikallinen NHL-joukkue) järjestämälle päivän kestävälle liikuntaleirille. Lapset saivat paljon vinkkejä terveelliseen elämään ja siihen kuinka kunnosta voi pitää huolta. Koko leiri oli ilmainen, sillä joukkue lahjoittaa rahaa joka vuosi lasten liikunnan edistämiseen. 

Viime viikonloppuna menimme "sisäleikkipuistoon" (anteeksi taas suomi, en jaksa googlata mitä nämä paikat on suomeksi, kun eihän tälläisiä paikkoja ollut silloin kun vielä Suomessa asuin). Tämä oli ensimmäinen kerta myös lapsille, sillä minulla on ollut jonkinlaisia ennakkoluuloja koko paikkaa kohtaan. Mutta lapsilla oli kivaa, ja olimme siellä lopulta jopa viisi tuntia. Äiti oli aika väsynyt tämän jälkeen...

Aktiivisemman elämän myötä blogiinkin on ehkä enemmän materiaalia, kun ei siitä arjesta aina jaksa kirjoittaa. Eikä sitä kukaan jaksa lukea, että tänään taas siivottiin ja laitettiin ruokaa ja sitten ajoissa nukkumaan, kun seuraavana päivänä on työpäivä. Kun ei niitä "arjen pieniä iloja" kuitenkaan joka päivä löydä.