Voihan nyt avaimet ja bassoklarinetti

Arki on taas vienyt mukanaan. Kuinka nyt voikaan olla jo syyskuun loppu?

Perjantaina heräsin kello 5.40. Kuudelta pitäisi olla jo lähdössä töihin, joten olin ihan varma, että olen myöhässä. No, uskokaa tai älkää 20 minuutissa sain puettua, pestyä hampaat, herätettyä kaikki lapset, puettua kolme lasta, keittämään puuron, tehtyä kolmet lounaat ja kattamaan aamupalan lapsille. Kuudelta lähdin töihin. Voiko tehokkaampi enää ollakaan (hehe...).

Noin kello yhdeksän mies soitti minulle töihin, että ei löydä auton avaimia mistään. Hän oli lähdössä viemään poikaa hoitoon ja oli etsinyt koko talon läpikotaisin. Se, että avaimet olivat hukassa ei sinänsä ollut mikään yllätys, sillä auton avaimet ovat pojalle aivan se kaikista paras lelu juuri nyt, ja hän osaa etsiä ne käsiinsä vaikka mistä. Yritin sitten ehdotella paikkoja, joista ne ovat ennen löytyneet (mm. kengistä, laukuista, kaapeista), mutta mies oli ollut koko yön töissä eikä hänellä ollut todellakaan voimia tälläiseen. Siinä ei sitten muu auttanut, kun lähteä töistä kotiin kesken päivän. Kun tulin kotiin, olivat mies ja poika kummatkin nukkumassa. Menin sitten itsekin nukkumaan ja nukuin yli kahden tunnin päiväunet. Tämän jälkeen olin kuin uudesti syntynyt. Näin alkoi siis tämä viikonloppu...

Ne avaimet löytyivät myöskin...kaikista loogisimmasta paikasta tietenkin!

Lasten koulut ovat alkaneet hyvin. Esikoinen aloitti nyt seitsemännen luokan ja heillä on ensimmäistä kertaa valinnaisaineita. Kaksi ainetta piti valita ja vaihtoehdot olivat taide, kuoro, orkesteri, draama eli näyttely ja tietokoneet (Robotics). Näistä hän valitsi taiteen ja orkesterin. Ja hänen soittimensa orkesterissa on bassoklarinetti. Olisi ollut ihan kiva, jos meiltä vanhemmilta olisi kysytty mielipidettä ennen tätä valintaa...mutta ei, esikoinen on (ja on aina ollut) oman tiensä kulkija...olisimme ehkä ehdottaneet jotain pienempää soitinta kuten huilu tai marakassit :) No ei, kyllä hän saa tottakai soittaa mitä haluaa. Tätä soitinta pitää harjoitella kotona joka päivä vähintään 20 minuuttia (voi korvaparat ja naapureita käy sääliksi...)

7+5

Kahden nuorimmaisen tytön syntymäpäivien välissä on vain 9 päivää, joten aika usein pidetään heille yhteiset synttärit. Niin tänäkin vuonna. Lauantaina meillä oli 7 tyttöä ja yksi poika juhlimassa kolmen tunnin ajan. Yhteensä lapsia oli siis 12, ja meno oli kyllä välissä aika hurjaa, niin kuin vain voi odottaa tälläiseltä laumalta. Päätin sitten viedä kaikki lapset leikkikentälle puoleksi tunniksi ja sitten tultiin taas sisälle juhlimaan, kaikki olivat rauhallisia tämän jälkeen :)

Tältä näytti ennen juhlien alkua. Joku sisustusintoilija voi saada tästä kuvasta hjärtslaagin... kaikki ei tosiaankaan ollut sävy sävyyn eikä huonetta oltu koristeltu itse askarrelluilla maalaisromanttisilla koristeilla. Tytöt olivat itse innoissaan valitsemassa halumiansa lautasia ja kuppeja, näin on Peppi Pitkätossu, Barbit, keijut ja kukat sulassa sovussa. He saivat juuri sellaiset synttärit kuin halusivat, ja tärkeintä on mielestäni se, että kaikilla on hauskaa. Kun lapset kasvavat niin kauhean nopeasti, että neljän vuoden päästä meillä ei olekaan enää tyttöjen lastenjuhlia, niin saavat nyt ottaa kaiken irti näistä vuosista.

Helium-pallot olivat hitti. 

Tässä avataan lahjoja. Täällä on syntymäpäiväetiketin mukaan tapana avata lahjat vasta aivan viimeisenä ennen juhlien loppua, ja näin teimme mekin. (7v. halusi aivan välttämättä laittaa isosiskonsa vanhan mekon, joka on kyllä vähän liian iso vielä )

Kortti parhaalta kaverilta.

Tältä näytti sitten juhlien jälkeen. Mitään ei paljon jäänyt...

Lahjaleluilla leikkimistä.

Synttäreiden jälkeen meidän päivä jatkui vielä iloisissa merkeissä. Pääsimme miehen "työsuhde-eduilla" huvipuistoon ja siellä meni iltaan asti. Harvoin teemme mitään tälläistä, joten lapset olivat aivan innoissaan. Varmasti muistavat tämän päivän vielä kauan. 

Supermies

Meidän supermies osaa 1 vuoden ja 4 kuukauden iässä laskea viiteen ja luetella aakkoset (laulaen). Tällä menolla hänestä on tulossa lapsinero.

(Jos joku ei ymmärtänyt, niin en tosissani tuota kirjoittanut. Mutta kyllä hämmästyin, kun ensimmäisen kerran kuulin hänen laskevan viiteen. Tämän on tietenkin oppinut kuuntelemalla siskojaan eikä häntä olla täällä päivät pitkät opetettu :) Mutta äiti saa olla ylpeä.)

Tässä supermies on uimavahtina (tai sitten tiellä menee auto...)

Supermies auttaa äitiä tiskaamaan.

Loppukevennykseksi hieno auringonnousu tänä aamuna. Täällä on vieläkin täysi kesä, ja uimassakin ollaan vielä käyty. 

Blogi on taas vähän jäänyt. Meillä on ollut pieniä teknillisiä ongelmia, ensin tietokone meni rikki ja sitten kamera. Kuulostaako tutulta? Kyllä, meidän uusi tietokone ja kamera kestivät melko tasan 9 kuukautta . Miksi meille aina käy näin?

Matka jatkuu

Aamupalan jälkeen pakkasimme taas auton ja lähdimme Whistler-vuorelle. Tämä vuori on 2277 metriä korkea, joten näkymät olivat upeat. Ylös vuorelle pääsi köysiradalla, ja köysiradan pysähdyspaikasta voi jatkaa vielä kävellen aivan vuoren huipulle. Lapset kiipesivätkin mummin ja vaarin kanssa huipulle, itse odottelin heitä siellä ylhäällä pojan kanssa, sillä hän nukahti köysiradan pysähdyttyä. Matka huipulle ja takaisin kesti noin tunnin.

Tältä näytti vuoren huipulta. 

Sää oli koko matkan tosi hyvä, vaikka välillä olikin kyllä vähän liian kuuma. Tuolla huipulla oli kuitenkin vain noin 12 astetta, joten takkia tarvittiin.

Loppupäivästä kävimme uimassa vuoristojärvessä, jossa oli aivan kirkkaan sinistä vettä. Vesi oli niin kirkasta siksi, että se tuli jäätiköltä. Ja oli se aika kylmääkin, mutta juuri sopivan vilpoista näin kuumaan päivään. Kun olimme ajamassa uimapaikalle näimme pienen mustan karhun, joka ylitti tietä meidän edestä.

Illalla menimmekin sitten leirintäalueelle, jonne oli varannut telttapaikan kahdeksi yöksi. 

Leirintäalue oli siisti ja iso. Nuotiolla paistettiin illallista ja lasten pyynnöstä vähän kaikkea muutakin. Pimeän tullen olivat kaikki jo nukkumassa.

Seuraavana päivänä ajoimme katsomaan Malignen kanjonia. Kanjonin ympäri oli tehty eripituisia kävelyreittejä, joita pitkin kanjonia pääsi ihailemaan. Kävelimme tunnin reitin, vaikka lapset alkoivat olla loppumatkasta aika väsyneitä. Tämän jälkeen oli pakko mennä uimaan, sillä oli todella kuuma päivä.

 Illalla kävimme syömässä Jasperissa. Nämä kuvat ovat Jasperin kaupungista, tai oikeammin sanottuna kylästä, sillä asukkaita siellä on vain noin 5000.

Jasperin rautatieasemaa komisti toteemipaalu.

Illalla palasimme leirintäalueelle. Telttojen keskellä kulki tälläisiä valkohäntäpeuroja.

Sitten olimmekin jo valmiita nukkumaan, sillä seuraava päivänä oli edessä kotimatka. Teen tästä viimeisestä päivästä erillisen postauksen, sillä näimme sen päivän aikana todella paljon.