Onni on...

Onni on... 7-vuotiaan upouudet lenkkarit - oli jo aikakin kuten kuvasta näkyy!

Onni on... pitkä viikonloppu! Mitä kaikkea sitä ehtiikään tehdä, kun maanantai on vielä vapaa. Sadekaan ei voi pilata tätä viikonloppua!

Onni on... lahjakas ja taiteellinen tyttö! Kaikki alkoi tästä:

Esikoisen huone oli maalattu ruskeaksi, kuten kaikki yläkerrran huoneet. Lisäksi huone on kapea ja pienen ikkunan takia myös aika pimeä. Meidän oli pitänyt maalata tämä huone jo pitkään, mutta siihen ei ikinä ollut aikaa. Yhtenä viikonloppuna sitten päätin, että nyt se on tehtävä. 

Väriksi valikoitui "Blue Silk". Ja tämä oli oikein hyvä valinta. Huoneesta tuli heti paljon valoisampi. Itse maalaus ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut ("siitä vaan pensselillä väriä seinään ja parin tunnin päästä on valmista"). Jo reunojen teippaus kesti ainakin tunnin. Maalia piti myös laittaa runsaasti, jotta lopputulos olisi tasainen. Aloitin urakan aamulla, ja iltapäivällä piti pyytää apujoukkoja, kun puolet huoneesta oli vielä maalaamatta. Onneksi apulaiset olivat innokkaita ja iltaan mennessä huone oli valmis.

Maalaus oli kuitenkin vain alkua ja seuraavien viikkojen aikana alkoi esikoisen sisustusprojekti. Tai DIY-projekti. Vanha rikkinäinen sänky vaihdettiin toiseen. Garage salesta löysimme uuden yöpöydän ja lampun. Ja nämä piti tietenkin tuunata oman näköisiksi. 

Uuden huoneen ensimmäinen koekäyttäjä. Testissä siskon työpöytä, paperi, kynä, silmälasit ja peli.

Sitten piti ostaa kaksi canvasta. Kun "voin tehdä taulut itse, kaupasta ei löydy mitään hienoja".

DIY-tyyny ja kynäteline.

DIY-kirjaimet, kynttiläkuppi ja taulu.

Projekti jatkuu vielä, mutta muutos huoneessa oli valtava. Nyt huoneessa todella viihtyy ja tuli taas todistettua, että pienellä rahalla ja itse tekemällä voi saada ihmeitä aikaan.

PS. On se onni oikeasti jotain muuta, mutta kyllä pienistä asioistakin voi tulla onnelliseksi!

PSS. Tämä oli tämän blogin ensimmäinen ja luultavasti myös viimeinen "sisustuspostaus".

Kaksivuotias

Pikku hiljaa alan itsekin ymmärtämään ettei meillä ole enää vauvaa... vai onkohan se niin, että nuorin lapsi on äidille aina se vauva.

Tänä päivänä kaksi vuotta sitten odotin vauvaa syntyväksi, laskettu aika oli toukokuun ensimmäinen, joten sen yli oli menty jo neljällä päivällä. Esikoisella oli koulussa näytös vanhemmille ja ajoin noin 5 kilometrin matkan pyörällä koululle ja takaisin. Olo oli aika painava sen matkan jälkeen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin pari kertaa tukalaan tunteeseen, mutta kun aamulla heräsin noin seitsemän aikaan alkoivat supistukset. Sanoin miehelle, että nyt pitää varmaan lähteä sairaalaan. Mies sanoi "ai minkä takia?" (tämä naurattaa näin myöhemmin, miehet...). Laitoin tytöille nopeasti jotain aamiaista ja sitten lähdettiin. Sairaalan ovella sanoin vielä miehelle, että soittelen sitten kun jotain alkaa tapahtumaan. Sisään päästyäni se olikin sitten menoa, eikä siihen puheluun ollutkaan aikaa. Poika syntyi kello 10.58, kaksi tuntia sen jälkeen kun olin tullut sairaalaan. Tänä lauantaina kaksi vuotta sitten satoi lunta, ja samana iltana oli vielä Super Moon.

Pojan oikea syntymäpäivä on siis huomenna, mutta pidimme juhlat tänään. Syntymäpäiväsankari oli juhlista innoissaan. Happy birthday on tänään laulettu monta kertaa, tosin poika ei laula sitä itselleen, vaan nimenä on aika joku siskoista tai äiti. Kun pojalta kysyttiin mitä hän haluaa syntymäpäivälahjaksi oli vastaus aina mehua ja lahjoja. 

Ja mehua ja lahjoja hän saikin. 

Tein kevään kunniaksi mansikkakakun oikein perinteiseen tapaan, täytteenä oli vaniljakastiketta ja mansikoita.

Lisäksi tein vapun kunniaksi omenamunkkeja. Vappu on ehkä ainut juhla, jota en ole koskaan ulkomailla osannut viettää. Siihen tunnelmaan kun ei pääse missään muualla kuin Suomessa. (Kuvassa munkit näyttävät jostain syystä aika mustilta...todellisuudessa ne eivät olleet noin palaneita vaan oikein hyviä). Lisäksi meillä oli lihapiirakoita, kun jotain suolaistakin piti olla.

Mansikkakakusta huolimatta ulkona ei näyttänyt kovin keväiseltä...